Tervetuloa

”Tajusin, että ei jumalauta – jos nyt en lähde, niin kohta istun keinutuolissa kommunikaattorit sylissä ja mietin, että tuli nähtyä Nokian nousu ja tuho, ja tässä sitä nyt ollaan”.

Näin Jari kertoi minulle hetkestä, jolloin tajusi, että oli tullut aika lähteä pois. Jari ja minä huuhtouduimme pois Nokiasta Suomen suurimmassa irtisanomisaallossa. Samana vuonna kanssamme vähennettiin 3700 työntekijää.

Kollegoilta kuulin paljon tarinoita uran ja irtisanomisen käänteistä. Millaista Nokialla oli parhaimmillaan ja mitä sitten tapahtui. Miten alkoi tuntua siltä, että jossain muualla olisi parempi. Missä tahansa muualla. 

Noista tarinoista on tähän blogiin on koottu kymmenen.

Irtisanottujen oli kirjoitettava elämäntarinaansa uusi luku: saamme kuulla kertooko se uudesta alusta vai kaiken lopusta.

Blogissa kuvataan myös firman työkulttuurin muutosta, tarinallisuutta ja irtisanomiseen liittyviä tunteita - häpeä vai helpotus?

Hetki ennen kuin Nokia-kyltin tilalle
vaihdettiin Microsoft-kyltti

Muutoskäyrä ja irtisanomiseen liittyvät tunteet

Nokialla oli etenkin IT-puolen projekteissa käytössä muutoksenhallinnan menetelmiä. Muutoksenhallinnalla tarkoitetaan muutoksen inhimillisen puolen huomioon ottamista ja erilaisia menettelytapoja, joilla ihmiset saadaan sitoutumaan muutokseen. Yhtenäistettyjen käytäntöjen avulla uudet prosessit ja työkalut saatiin sujuvammin käyttöön eri puolilla suurta, maailmanlaajuista organisaatiota.

Muutoksenhallinnan teoriaan kuuluu käsite muutoskäyrä, joka kuvaa inhimillisiä reaktioita erilaisissa muutostilanteissa. Alunperin vakavasti sairastuneiden sopeutumista huonoihin uutisiin kuvaava käyrä on otettu laajasti käyttöön organisaatioiden muutosten ymmärtämisessä.

Muutoskäyräteorian ajatuksena on, että ihmisen sopeutuminen muutoksiin kulkee samojen vaiheiden kautta, olipa kyseessä sitten sairastuminen, avioero tai – vaikkapa irtisanominen. Vaiheet kulkevat totuuden kieltämisestä vihan kautta uusien mahdollisuuksien näkemiseen. Ihmiset kulkevat matkan eri tahtiin.

Muutoskäyrä

Nokialla muutoskäyrämallia käytettiin apuna esimiesten kouluttamisessa, ja organisaatiomuutosten yhteydessä esimiehet saattoivat selittää irtisanottaville mallin mukaisia sopeutumisvaiheita.

Noudattelivatko haastateltujen irtisanomisen jälkeiset vaiheet muutoskäyräteorian mallia?

Haastattelujen yhteydessä ex-nokialaisille esiteltiin muutoskäyräteorian mukaista kuvaa muutoksen vaiheista. Haastateltavia pyydettiin kertomaan muutoskäyrän avulla omista tuntemuksistaan irtisanomistilanteessa. Kysyttiin, noudattelivatko heidän vaiheensa irtisanomistiedon jälkeen muutoskäyrän kulkua? Ja jos kyllä, missä vaiheessa he olivat haastattelun aikaan menossa?

Toistuvat organisaatiomuutokset olivat vuosien mittaan totuttaneet it-alan työntekijöitä jatkuvaan muutokseen. Toisin kuin staattisemmassa työpaikassa, missä pienikin muutos aiheuttaa suuria tunteita, ei organisaatiomuutos Nokialla kyennyt samalla tavalla järkyttämään työyhteisöä. Reaktio oli lähinnä todeta organisaatiomuutoksen alkaneen ja jatkaa sen jälkeen työntekoa vanhaan malliin, kunnes lisätietoa saatiin. Nyt kuitenkin oli kyse isommasta muutoksesta: työsuhteen loppumisesta

Koko ajatus [muutoksen vaiheista] on itse asiassa vähän outo. Jos joku sanoisi Nokialla, että muutos tuli järkytyksenä, niin tarkoittaisi että ei ole yhtään kartalla. - Jari

Vaikka jatkuvaan muutokseen oli toisaalta jollain tasolla tottunut tai sitä vastaan oli kehittynyt suojakuori, liian usein toistuessaan muutokset alkoivat silti kuormittaa työntekijöitä.

Lisäksi monet haastatellut olivat jo ennen tietoa yt-neuvotteluista alkaneet aavistella pahinta tai ehtineet siihen henkisesti valmistautua. Olihan kertomusten toistuvana elementtinä kokemus siitä, että asiat olivat huippuvuosien jälkeen jo jonkin aikaa kulkeneet huonompaan suuntaan. Joukossa oli niitäkin, jotka olivat suorastaan odottaneet yt-neuvotteluita. Olisiko uuteen tilanteeseen tottuminen siten tavallista helpompaa ja siten muutoskäyrä loivempi?

Kun ensimmäiset haastattelut tehtiin, irtisanomisesta oli ehtinyt kulua muutama kuukausi. Tilanteeseen oli ollut aikaa sopeutua. Kaikki haastatellut kokivat jo olevansa vaiheessa, jossa näkivät uusia mahdollisuuksia. Vihavaiheessa tai muutoskäyräkuvaajan ”kuopan pohjalla” ei ollut kukaan.

Aktiivinen uusien mahdollisuuksien arvioiminen alkoi kun päätin, että jos en saa tehdä mitä haluan, niin lähden. Kun yt:t sitten alkoivat, niin siirryin sutjakasti eteenpäin. Tunnistan kyllä kaikki nämä vaiheet. Nyt olen siinä kohdassa että näen pelkästään mahdollisuuksia. - Lauri

Jussi tunnisti käyrän osittain: tieto irtisanomisesta heitti ”kuopan pohjalle”. Sieltä auttoi nousemaan ymmärrys siitä, miksi työt loppuivat.

Heli oli yksi niistä, jotka itse asiassa odottivat vain pois pääsemistä:

 
Mä olen mennyt tämän läpi monta kertaa Nokian aikana. Itse asiassa Nokialla koko muutoskäyrä koki inflaation. Kaikki oli yhtä muutosta. Uusi tuli ennen kuin edellinen oli mennyt ohi. Olin pitkään ”kuopan pohjalla”, mutta nyt olen jo käyrän ulkopuolella. - Heli

Ilkka tunnisti vaiheet:

Järkytys ja kieltämisvaihe kesti sellaisen kaksi viikkoa, vasta sitten mä hiffasin, että mitä tilanne tarkoittaa. Passiivinen vastustaminen, oma tuska poislähtemisestä kesti aika pitkään. Koskaan mä en tullut vihaiseksi oikeestaan. - Ilkka

Monelle tuntui pahin vaihe olleen monta vuotta jatkunut organisaation sekava tila tai yt-neuvotteluiden odottelu. He olivat omassa talonsisäisessä urakehityksessään jo ikään kuin olleet pitkään muutoskäyrällä, ”valumassa alaspäin”, osa jopa ”kuopan pohjalla” eli synkimmässä vaiheessa. Sieltä ei ole kuin yksi suunta: ylöspäin kohti uusien mahdollisuuksien näkemistä.

Koska aavistelin omaa kohtaloani, niin olin kulkenut muutoskäyrällä jo jonkin aikaa. - - Kun todellisuus sitten iski niin kyllä minä pariksi päiväksi rojahdin paljon syvemmälle murheen alhoon kuin olin osannut odottaa. Tunnelma saattoi muuttua parissa sekunnissa – – ja suuntasin ajatukseni valoisaan tulevaisuuteen. - Heidi

Todennäköisesti muutoskäyrän henkistä tunteiden vuoristorataa tultiin kuitenkin kulkemaan vielä monta kertaa irtisanomista seuraavien kuukausien aikana. Katkeruus, masennus, häpeä ja helpotus saattavat aaltoilla jopa saman päivän aikana.  Olipa Nokian jälkeen perustettu yritys, jääty työttömäksi tai saatu uusi työpaikka, työpaikan menettämisen kokoinen muutos vaatii kuitenkin aina sulattelua.

Katkeruus ja masennus

Katkeruutta tai masennusta irtisanomisen vuoksi ei tarinoissa juuri ilmennyt yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta:

Laitoin aamulla itseäni kylppärin peilin edessä työkuntoon ja mieleen tuli ajatus, että ”ne ei tarvitse minua enää”. Suututti, koska tiesin tehneeni hyvää työtä, toisaalta itketti. Tunsin itseni hylätyksi, vähän samaan tapaan kuin ihmissuhteissa. - Heidi

Negatiivisista tunteista kertomisen vähäisyys on itse asiassa melko hämmästyttävää. Olihan Nokia kaikille haastatelluille monivuotinen työpaikka, ja kaikki olivat olleet sitoutuneita Nokiaan.

Oliko kyse onnellisuusmuurista, professori J.P. Roosin havaitsemasta ja nimeämästä ilmiöstä – ihmisten tarpeesta pitää yllä eheää ja menestyvää julkisivua? Vai suostuivatko haastatteluun vain ne, jotka olivat jo päässeet sinuiksi tilanteen kanssa? Ehkä kaikkein katkerimmat eivät edes halunneet tulla puhumaan asiasta?

Jos oletetaan, että haastatellut tunsivat aidosti sitä mitä tunsivat, heidän positiivisuutensa on ristiriidassa työttömyydestä ja työttömiksi jääneiden tunnoista kertovien aiempien tutkimusten kanssa. Niissä työttömyyden seurauksista välittyy melko toivoton kuva. Yleisvaikutelmaa kuvaa hyvin katkelma teoksesta ”Irtisanotut, menetys, muutos ja selviytyminen”:

”Kun työsuhde loppuu odottamatta, muutoksen kielteiset vaikutukset ovat voimakkaat. Michael Argylen mukaan työpaikan menettäminen aiheuttaa sosiaalisen aseman laskun, ajankäyttöongelmia, taloudellisia ongelmia, elämänlaadun heikkenemistä, sosiaalisten suhteiden vähentymistä sekä henkisen hyvinvoinnin ja terveyden huonontumista."

Missä olivat negatiiviset tunteet?

Miksi haastateltujen ex-nokialaisten kertomukset sitten painottuivat toisella tavalla ja näiden työttömiksi jääneiden suhtautuminen omaan tilanteeseensa vaikutti myönteisemmältä kuin mitä aiemmin on tutkimuksissa havaittu?

Haastattelut tehtiin melko pian irtisanomistilanteen jälkeen, joten huoli tulevaisuudesta ei ehkä ollut vielä ehtinyt kasvaa. Joka tapauksessa negatiivisten tunteiden olisi voinut odottaa nousevan puheissa enemmän esille. Miksi näin ei ollut? Tarjolla on monia syitä:

1. Irtisanominen ei tullut yllätyksenä. Toistuvat yt-neuvottelut olivat valmistaneet tilanteeseen ja uutiset Nokian alamäestä tekivät tilanteesta irtisanotun kannalta ymmärrettävän.
2. Taloudellinen tukipaketti toi turvallisuutta ja antoi aikaa etsiä uutta työpaikkaa tai mahdollisuuden perustaa oma yritys.
3. Se, että yhtä aikaa irtisanottiin tuhansia muita, teki irtisanomisesta vähemmän henkilökohtaista. Irtisanottu koki olevansa osa suurempaa ilmiötä.
4. Muilta irtisanotuilta saatu henkinen tuki.
5. Työnantajan järjestämät työnhakukoulutukset ja henkilökohtainen työnhakuvalmennus auttoi uskomaan omiin mahdollisuuksiin.
6. Haastattelija oli tuttu ja tälle oli ehkä vaikeampi avautua vaikeista tunteista.
7. Moni oli jo pitkään ollut turhautunut Nokian yrityskulttuuriin.
8. Yleinen psykologinen ilmiö: kun ihminen on tehnyt valintansa kahden asian välillä, hän alkaa havaita vain tehtyä päätöstä tukevia asioita. Monella oli viime hetkiin asti vielä mahdollisuus jatkaa Nokialla (ainakin vähän aikaa). Se että haastatellut olivat jättäneet tähän mahdollisuuteen tarttumatta, oli vahvistanut heidän tunnettaan siitä, että lähtö oli oma valinta. Ja jälkikäteen tarkasteltuna valinta alkoi tuntua yhä oikeammalta.
9. Vahva ammatillinen identiteetti. Haastatellut ovat korkeasti koulutettuja ja monilla on ammatillisia verkostoja, joihin he kuuluvat. Ne auttavat rakentamaan tulevaisuutta.
10. Työssä opitut positiiviset hallintastrategiat ja ongelmanratkaisukeinot. Projektinhallintehtävissä pohditaan päivittäin ongelmanratkaisuja ja vaihtoehtoisia menettelytapoja. Tämä on saattanut vuosien varrella muokata ajattelumalleja ja asennoitumista ja tätä kautta parantaa selviytymisvalmiuksia.

Helpotus

Haastateltavat kertoivat myös helpotuksen tunteesta irtisanomisten viimein ratketessa. Yt-neuvottelut kestivät tyypillisesti kuusi viikkoa. Kyseessä ovat todelliset piinaviikot. Töissä pitäisi käydä näyttäytymässä, vaikka organisaatio on sekaannustilassa eikä tehtävää välttämättä ole.

Harva suomalainen tajuaa, miltä tuntuu kellua siellä organisaatiossa. Tunne on vahva: menenkö töihin vai jäänkö kotiin. Vaikka työpaikalle meni, niin ei ollut mitään tekemistä. Yhdeltä kollegalta kysyin ”Onko täällä mitään tekemistä? " Sain vastauksen: ”Kuntosalilla kävin.” -Ilkka

Irtisanomisesta oli haastatteluja tehtäessä kulunut suhteellisen vähän aikaa, mikä osaltaan selittää helpottuneisuutta. Edes jonkin ratkaisun löytyminen pitkän odottelun jälkeen tuntui huojentavalta, olkoonkin vaikka irtisanominen.

Haastatellut olivat jo jonkin aikaa ehtineet sulatella tapahtunutta ja koota voimia. Realiteetit, tilanteen varjopuolet ja tulevaisuuden huolet, eivät vielä kuitenkaan olleet alkaneet painaa.

Turhautuneisuutta ilmassa

Helpottuneisuuden tunteet juontuvat myös vuosien varrella kertyneestä väsymisestä Nokian työkulttuuriin. Merkillepantavaa on, että kaikki väsymyksestään kertoneet olivat naisia. Miehet puhuivat eri käsitteillä. He kuvailivat enemmänkin turhautuneisuuttaan organisaatiossa tapahtuvaan pelaamiseen ja politikointiin. Kyse lienee kuitenkin molemmilla samasta ilmiöstä. Reagointi - tai ainakin kertomistapa vain ovat naisilla ja miehillä erilaisia.

Miksi nämä väsymyksestään kertoneet naiset eivät sitten hakeutuneet muualle töihin hyvinä vuosina? Selityksenä lienee halu sittenkin pärjätä ja usko asioiden vielä parantuvan. Lisäksi jos työ vie voimat ja itsetunnon, ei uuden työn hakemiseen ole aikaa eikä energiaa. Silloin irtisanominen voi olla jopa helpotus:

Olin jo niin väsynyt Nokian tapaan tehdä töitä, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois.- Irene

Tein systemaattisesti töitä, että pääsisin pois. Täytyy sanoa, että minun oli helppo päästä Nokiaan mutta pirun vaikea päästä pois. - Heli

Häpeä

Irtisanomiseen kuuluu tunteiden vuoristorata. Epätoivon ja toiveikkuuden tunteet vaihtelivat monen haastatellun mukaan viikoittain tai jopa päivittäin. Työn menettäminen toi pintaan huolestuneisuuden, katkeruuden ja häpeänkin tunteita.

Häpeä ei kuitenkaan ollut tunteista päällimmäisin. Yllättävän moni kertoi myös helpottuneisuudesta ja siitä, kuinka pois lähteminen oli ainakin jälkikäteen tarkasteltuna oikea ratkaisu.

Monissa aiemmissa irtisanomistutkimuksissa on käynyt ilmi, että irtisanotuksi tulemista pidetään nöyryyttävänä. Työttömäksi jäämistä pidetään merkkinä siitä, ettei ole pärjännyt - osoituksena henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Entiset nokialaiset eivät häpeän tunnetta kuitenkaan korostaneet. Asiasta piti erikseen kysyä.

Massairtisanomiset tekivät asiasta vähemmän henkilökohtaista

Vähäisemmän häpeäntunteen todennäköisin selittäjä lienee irtisanomisten mittakaava ja laajuus. Nokian massairtisanomiset olivat näkyvästi esillä mediassa. Kun saman vuoden aikana irtisanottiin tuhansia, oli ilmeistä, että tässä tapauksessa melkein kuka tahansa – henkilökohtaiseen kyvykkyyteen katsomatta – saattoi saada potkut.

Kevään mittaan totesin, että todella paljon tuttuja irtisanotaan. Hienoja ammattilaisia, joka alueelta. Se oli tärkeätä huomata - Jussi

Kun koko yksikkö tai tiimi lakkautetaan, organisaation koko osan lakkauttaminen toimii jo hyvänä selityksenä itsessään, eikä irtisanominen välttämättä ole niin suuri kolaus itsetunnolle. Jos irtisanomiset ovat omassa yksikössä pienimuotoisempia, oman lähtemisen syy on tärkeää saada tietää:

Toki joitakin häpeän tunteita kuitenkin nousi mieleen:

Olin paikalla, kun uusi organisaatio julkistettiin ilman nimeäni. Mietin, että ajattelevatkohan työtoverini, että olen saanut kenkää. Olisin halunnut nousta seisomaan ja kertoa kaikille, että lähdin vapaaehtoisesti. Siinä kohtaa tunsin häpeää. -Lauri

Kun irtisanottavia on suurempi joukko, vertailukohtana ei enää pidetäkään saman firman muita työntekijöitä vaan työllistä väestöä kokonaisuudessaan, arvioi tutkija Titta Tuohinen. 

Prismassa mummojen kanssa

Tämä ilmeni myös haastatteluista. Liikkuessaan Nokialta lähdön jälkeen kaupungilla keskellä päivää Lauri mietti, mitä hänestä ajatellaan. Siitäkin huolimatta, että hän oli kertonut sosiaalisessa mediassa laajasti poislähdöstään. Myös Jari kertoi samantyyppisistä tunteista:

Varsinaista häpeää en irtisanomisestani tunne, mutta jos vien tytön aamulla päiväkotiin niin en välttämättä mene verkkarit jalassa tyyliin ”Hei, mulla ei oo duunia” - Jari

Ilkka taas nautti tilanteesta käydessään aamulla ”Prismassa ostoksilla yhtä aikaa mummojen kanssa”. Rea oli sitä mieltä, että ”Miksi pitäisi kokea häpeää siitä että joku muu törttöilee?” Irene on samoilla linjoilla Rean kanssa: ”En tunne millään lailla häpeää työttömyydestäni, koska en itse sitä aiheuttanut. Nokian pitäisi tuntea häpeää huonosta bisneksen hoidosta ja tuhansien ihmisten irtisanomisesta”.

Myös helpottuneisuuden tunteita koettiin. Osa koki pois lähtemisen valinnan olleen oikeataan oma.

Luottamuspääoma heikkeni

Nokian johtamiskulttuurista kirjan kirjoittanut entinen nokialainen Anne-Liisa Palmu-Joronen on kuvaillut, kuinka jatkuvan epävarmuus heikentää luottamuspääomaa, jonka turvin ihmiset voivat elävää turvallista ja vähemmän stressaavaa elämää.

Kun luottamuspääomaa katoaa, ihmiset käyttävät energiaa itsensä suojaamiseen. Samalla yhteisöllisyys heikkenee, Palmu-Joronen kuvailee. Tämä ilmiö kävi ilmi myös tähän blogiin haastateltujen kertomuksista. Yhteisöllisyyden muretessa työntekijät alkavat kilpailla keskenään. Tämä johtaa työyhteisön sisäisiin peleihin, jotka kuluttavat ihmisten välistä luottamusta.

Alkoi kyräily, hyvä fiilis ja tekeminen hävisivät. Kilpailu talon sisällä oli kovaa ja ihmiset taistelivat omien paikkojensa puolesta -Heli

Omien asemien varmistelu ja keskinäinen kilpailu eivät voi olla vaikuttamatta organisaation toimintakykyyn ja ihmisten motivaatioon.

Organisaatioviidakon Selviytyjät-kilpailu

Tuntuvat väenvähennykset alkoivat näkyä yrityskulttuurissa. Organisaatioviidakon omassa Selviytyjät-kilpailussa täytyi pystyä todistamaan, että omasta osaamisesta on hyötyä koko joukkueen kannalta. Muuten soihtu sammutettaisiin ja olisi tullut aika lähteä. Kiristyvä keskinäinen kilpailu hiipi jäytämään koko organisaation työilmapiiriä.

Edes kehityskeskustelussa saadut henkilökohtaiset huippuarviotkaan eivät välttämättä taanneet töiden jatkumista, jos sattui kuulumaan lakkautettavaan yksikköön tai juuri oma tehtävä oli lakkautettavien listalla.

Huonolla tuurilla yt-neuvottelut osuivat kohdalle aina uudestaan: työnhakukurssilla eräs kollega kertoi kokeneensa ne nyt kahdeksannen kerran.

Muutosväsymys otti vallan

Kun mylläkkää oli jatkunut jo useamman vuoden, muutosväsymys alkoi näkyä henkilökunnan keskuudessa. Koskaan kun ei tiennyt, milloin tai mikä seuraavaksi muuttuisi tuoden ehkä taas uuden yt-neuvottelukierroksen mukanaan.

Nokialaiset olivat tottuneet jatkuvaan muutokseen ja organisaatiouudistuksiin jo hyvien vuosien aikana. Silloin myllerrys heitti ihmisiä todennäköisesti vain organisaation sisällä toisiin tehtäviin tai osastoille. Nyt tilanne oli toinen. Työpaikka saattoi todella olla vaarassa.

Epävarmassa tilanteessa piti toimia kahdella näyttämöllä: paitsi markkinoida osaamistaan suurella näyttämöllä, samalla vilkuilla kulisseissa vaivihkaa muualle. Kuten tuntematon kollega yt-infotilaisuuden jälkeen asian ilmaisi:

Aina pitää olla takataskussa plan B5

Laajamittaisten irtisanomisten seurauksena työmarkkinoilla alkoi liikkua yhä enemmän uutta työtä etsiviä entisiä nokialaisia ja niitä, jotka pitivät vielä toista jalkaa Nokiassa, mutta halusivat pois.

Nokialaisuus ei ollut työnhaussa enää valttikortti

Siinä missä aikaisempina vuosina Nokia-kokemus antoi työnhaussa käteen arvostetut valttikortit, nyt sen markkina-arvo alkoi rapautua. Jos samaa työtä oli hakemassa tukullinen nokialaisia, sen antoi kuvan pakon edessä töitä hakevista. Eikä epätoivo ole plussaa työmarkkinoilla.

Työhön liittyvät henkilöiden ja asiantuntemuksen vuorovaikutusketjut oli Nokialla opittu rakentamaan työyhteisön sisällä. Talon ulkopuolelle ulottuvien verkostojen suhteen esiintyi kuitenkin suurta vaihtelua.

Toisilla ulkoisia yhteistyökumppaneita oli paljonkin, mutta monilla verkostoituminen oli kuitenkin jäänyt vain yrityksen sisäiseksi. Pelkillä vanhoilla Nokia-yhteyksillä ei uudessa tilanteessa välttämättä päässyt pitkälle.

Kun työtilanteen epävarmuus alkoi valjeta, into luoda kontakteja talon ulkopuoliseen maailmaan kasvoi: nokialaisten edustus LinkedIn:issä alkoi lisääntyä tiiviiseen tahtiin. Kuten eräs haastateltava kertoo:

Laadin LinkedIn-profiilin, jota mulla ei ollut. Kävin kurssin aiheesta henkilöbrändäys työnhaussa-- rupesin sitten miettimään, että miten saan oman profiilini ja itseni tuotua esiin. Aikaisemmin sillä ei ollut väliä, mä vaan hoidin hommani. Tajusin, että mun pitää pystyä näyttämään, että mä olen joku. -Jussi

Irtisanomisuutisten myötä Nokian houkuttelevuus työnantajana heikkeni myös nuorten ammattilaisten keskuudessa: Vuonna 2014 tehdyn kyselyn mukaan it-alan opiskelijoista enää yhdeksän prosenttia halusi työskennellä Nokialla, kaupallisen alan opiskelijoista vain kolme prosenttia. (Kauppalehti 7.5.2014)

Oli markkinoitava osaamistaan talon sisällä

Ihanaa nähdä, että teitä on näin paljon täällä tänään!
- HR-asiantuntija yt-neuvotteluiden tiedotustilaisuudessa.

Kolkko nauru täytti auditorion. Yleisöä huvitti avaus, joka oli ristiriidassa tilaisuuden luonteen kanssa. Vieressäni istuva nainen sähähti: ”Tässä ei ole mitään nauramista!”. Kieltämättä paikka oli tiukka, vaikka myllerrystä oli viime vuosina riittänytkin.

Nokialaiset olivat usean vuoden ajan tottuneet siihen, että kaikki palaset olivat liikkeessä. Jos strategia ei muuttunutkaan radikaalisti, niin ainakin organisaatiolaatikot järjesteltiin uudestaan. Esimieskin vaihtui kerran, pari vuodessa. Jokainen organisaatiomuutos sai pakan sekaisin vähäksi aikaa. Kuka oikeastaan vastaakaan mistäkin? Jatkuuko tämä projekti? Onko tämä yksikkö tai meidän tiimimme olemassa vielä ensi viikolla?

Muutokset saivat organisaation odottelumoodiin. Lisää tietoa tulisi ensi kuussa, ensi viikolla, huomenna. Siinä välissä yritettiin tehdä täysillä töitä. Kun yksi muutos oli saatu läpi, saattoi alkaa seuraava. Tai se saattoi alkaa jo ennen kuin edellinen oli kunnolla saatu loppuun.

Ihmiset luokiteltiin kolmeen luokkaan

Piti olla joustava, notkea ja ketterä. Muutosvastarinta oli turhaa, se oli jo opittu vuosien varrella. Nokialaiset oppivat, että parhaiten pärjää, jos on yrittäjähenkinen, tavoitehakuinen, joustava ja ulospäin suuntautunut.

Yrittäjähenkisyyttä tarvittiin, sillä monille asetettiin tavoitteita, jotka piti saavuttaa ilman omaa suoraa vaikutusvaltaa. Silloin oli etsittävä eri osista organisaatiota ja eri puolilta maailmaa ihmiset, jotka voisivat omalla auktoriteetillaan edistää tavoitetta. Heitä kutsuttiin sponsoreiksi. Piti siis yrittäjän innolla osata myydä oma asiansa. Jotta pärjäsi Nokian kaltaisessa kilpailuhenkisessä organisaatiossa, työntekijän oli markkinoitava myös omaa osaamistaan talon sisällä:

Jos esimiehillä ja päätöstentekijöillä ei ole mitään käsitystä mitä teet konkreettisesti ja mitä hyötyä tuotat bisnekselle, niin olet vaaravyöhykkeellä. Alkuvaiheessa tuntui vähän ällöttävältä sellainen oman hännän nostaminen. Nyt myöhemmin urallani olen ymmärtänyt, että esimiehen ja hänen esimiehensä täytyy tietää mitä arvoa tuotan. -Kollega ruokalassa

Tavoitehakuisuutta tarvittiin, että saavutti tavoitteet, jotka asetettiin yhdessä esimiehen kanssa. Työntekijöiden tuli osoittaa olevansa mahdollisimman tehokkaassa kunnossa ja antaa mahdollisimman hyvä työpanos koko ajan. Arvioinnissa ihmiset luokiteltiin kolmeen luokkaan: ”poikkeuksellisen hyvin suoriutuneet”, ”tavoitteet saavuttaneet” ja ”parannusta vaaditaan”. [1]

Joustavuus ja ulospäinsuuntautuneisuus auttoivat pärjäämään ympäristössä, jossa lähimmät työkaverit vaihtuvat taajaan organisaatiomuutoksissa ja uusien projektien myötä.

Etenkin Nokian tietohallinnosta vastaavan IT-yksiön puolella työtä projekteissa. Kuhunkin projektiin poimittiin sopiva kokoonpano tarvittavien alojen asiantuntijoita eri tiimeistä. Tiimin jäsenet saattoivat edustaa useita eri kansallisuuksia ja äidinkieliä ja heidän asemapaikkansa saattoivat olla jakautuneena ympäri maailmaa monelle eri aikavyöhykkeelle Intiasta Yhdysvaltoihin. Suurin osa tiimin jäsenistä saatettiinkin kohdata vain puhelinpalavereissa.

Kellokorttia ei ollut

Seuraavassa projektissa töitä tehtäisiin taas erilaisella kokoonpanolla. Silloin olisi jälleen hitsauduttava yhteen uudeksi toimintakykyiseksi tiimiksi, tutustuttava uusiin ihmisiin ja heidän työtapoihinsa. Nokialla luotettiin työntekijöihin ja heille sallittiin myös paljon vapauksia. Tärkeintä oli, että teki työnsä – ei se, missä ja milloin töitä teki.

Etätöitä sai tehdä, eikä menemisiä ja tulemisia seurattu. Kellokorttia ei ollut. Vastineeksi odotettiin kykyä johtaa itseään. Parhaimmillaan itsensä johtaminen tarkoitti sitä, että työntekijä sai päättää oman työnsä tekemisen yksityiskohdista ja osallistua tavoitteiden asettamiseen. Pahimmillaan ihminen jätettiin yksin tilanteeseen, jossa hänellä ei käytännössä ollut mahdollisuuksia johtaa itseään.

Kun tiimimme yhdistettiin toisen tiimin kanssa, en saanut perehdytystä, vaan joka asiasta oli otettava itse selvää. Työtehtäviäkin oli hankittava itse, koska oma esimies oli uusi, eikä osannut auttaa. Kun otin asian esiin esimieheni esimiehen kanssa, tämä sanoi tuikeasti, että meidän on markkinoitava itseämme ja osaamistamme tiimin sisällä. Tekemistä on saatava sitä kautta. -Irene

Myöhemmin monet tulivat huomaamaan, että yrittäjähenkisyydestä, tavoitehakuisuudesta, joustavuudesta, ulospäin suuntautuneisuudesta ja kyvystä johtaa itseään saattoi olla hyötyä myös tilanteessa, jossa työntekijä havaitsi olevansa menettämässä työpaikkansa.

_______________________________

[1] Palmu-Joronen

Muista nämä kun haet töitä

Seuraavaksi mainitut työnhakua tukevat asiat olisi hyvä pitää kunnossa, vaikka työpaikan menettäminen ei tuntuisikaan uhkaavan lähitulevaisuudessa.

1. Tarkista CV:si

Oletettavasti sinulla jo onkin ajan tasalla oleva CV. Se on hyvä kuitenkin käydä läpi ja tarkistaa.

Jokaista projektin ja yksikön nimeä ei CV:ssä kannata luetella kirjain kirjaimelta. Vaikka ne olivat tärkeitä entisessä työpaikassasi, sen ulkopuolella ne tuskin kertovat juuri mitään. Keskity enemmän osaamiseesi kuin titteleihin ja vuosilukuihin. Täsmennä ja painota CV:n sisältöä kulloinkin haettavan työpaikan mukaisesti. Nosta osaamisestasi esille juuri kyseisessä työpaikassa tärkeitä taitoja.

Pidä huolta siitä, että kuvailet CV:ssä osaamistasi selkeällä suomen kielellä. Etenkin insinöörien on syytä luetuttaa CV jollakulla tekniikan alan ulkopuolisella henkilöllä.

Ensivalinnan haastatteluihin tekee usein ei-teknisen koulutuksen saanut henkilöstöhallinnon HR-ammattilainen. Hänelle täytyy pystyä kuvailemaan, mitä valmiuksia hakijalla on selviytyä haettavan työn vaatimuksista.

Muista myös, että työnantajalle saattaa saapua satoja hakemuksia. Jotta hakemuksen käsiinsä saanut jatkaisi lukemista, jo ensimmäisen sivun täytyy vakuuttaa hänet kyvyistäsi. Listaa siis heti alkuun muutamalla lyhyellä lau-seella osaamisesi esimerkiksi tapaan:
- Kokenut projektipäällikkö
– X-ohjelmoija

2. Laadi nettiin visuaalinen CV

Tähän tarjoavat internetissä mahdollisuuksia muun muassa  Visualcv.com  tai Resumedone.com (löydät lisää mahdollisuukia hakusanoilla visual resume/visual CV). Mitä luovempaa työpaikka haet, sitä luovempi kuuluu työhakemuksesi olla.

Kirjoita joko suoraan osaamisalueestasi asiantuntevaa tekstiä tai laadi osaamisestasi sivu, joka toimii työnhakuilmoituksena. Voit myös yhdistää nämä kaksi asiaa.

3. Elvytä verkostosi

Toivottavasti olet pitänyt yhteydet ammatillisiin verkostoihisi kunnossa. Jos asia on jäänyt retuperälle, niin viimeistään irtisanomisen uhatessa yhteydet on syytä elvyttää. Suuri osa työpaikoista ei koskaan tule avoimeen hakuun, vaan sopiva ehdokas löytyy verkostojen avulla.

Verkostoja ei kannata ylläpitää pelkästään niiden tarjoamien parempien työllistymismahdollisuuksien vuoksi. Ne ovat kullan arvoisia myös siksi, että uudelleentyöllistymisen mahdollisesti kestäessä odotettua kauemmin verkostojen tarjoamat erilaiset tapahtumat tarjoavat mielekkään tavan ylläpitää omaa ammatillista osaamista.

4. Hyödynnä LinkedIniä oikein

LinkedIn-sivusi on tietysti viritettynä timmiin kuntoon? Olet kuvannut selkeästi osaamisesi ja pyytänyt suosituksia. Se ei kuitenkaan riitä. Työn saamiseksi etsi LinkedIn:istä yrityksiä, joista olet kiinnostunut. Katso, tunteeko joku omaan verkostoosi kuuluva ihmisiä kyseisestä yrityksestä. Pyydä sitten tuttavaasi esittelemään sinut.

Liity erilaisiin LinkedIn-ryhmiin. Eri ammattialoilla on omia ryhmiään, joihin kannattaa liittyä. Ryhmien keskusteluihin kannattaa osallistua, varsinkin, jos aihe on kuuluu asiantuntemuksesi piiriin.

Jos hankit palvelun maksullisen Premium Professional -version, saat automaattisesti tiedon siitä, ketkä ovat käyneet katsomassa profiiliasi. Voit tarvittaessa ottaa näihin ihmisiin yhteyttä.

Mieti tarkkaan, mikä on ammattinimikkeesi ja miten haluat tittelisi merkitä. Kenties haluat muuttaa sen muotoon ”x:n ammattilainen”. Moni myös lisää perään tämän ammattilaisen olevan nyt hakeutumassa uusille urille, ”looking for new opportunities”.

Etenkin yli 50-vuotiaana työttömiksi jääneillä uuden työpaikan löytyminen on kiven alla, mutta ei mahdotonta.

5. Painata itsellesi käyntikortti

Painata käyntikorttiin koulutuksesi, osaamisesi ja yhteystietosi. Kortti on hyödyllinen ja kätevä olla valmiina käsillä etenkin verkostoitumistapahtumissa.

6. Laadi CV:si SlideShare-sivustolle

Slideshare.net-sivustolta löytyy lukuisia hyviä esimerkkejä. Katso esimerkiksi tämä  

7. Etsi piilotyöpaikkoja

Ilmoittaako jokin yritys laajentavansa toimintaansa? Onko tehty yritysostoja? Näissä yrityksissä voi olla rekrytointitarvetta. Netistä löytyy paljon tietoa piilotyöpaikoista.

8. Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa

Hanki Twitter-tili. Vaikka et kokisi Twitteriä itsellesi luontevaksi viestintäkanavaksi, sen avulla voit pysyä mukana ajankohtaisissa keskusteluissa. Lisäksi voit etsiä Twitteristä töitä hakusanoilla #rekry #duuni. Myös Facebookista löytyy työpaikkailmoituksia.

Jos tunnet kirjoittamisen paloa, perusta blogi. Hyvin tehty ja kiinnostava blogi saa todennäköisesti osakseen oman alasi ammattilaisten huomion, mikä edistää työllistymistäsi.

9. Perusta yritys

Jos sinussa on yrittäjähenkeä, olet aina haaveillut omasta liiketoiminnasta tai kypsytellyt liikeideaasi, nyt on hyvä aika kokeilla siipiään. Neuvontaa yrityksen perustamisessa tarjoavat uusyrityskeskukset

Te-toimisto neuvoo aloittelevia yrittäjiä ja aloitteleva yrittäjä voi tiettyjen ehtojen täyttyessä saada starttirahaaTE-toimiston kautta.

Muista työttömänäkin huolehtia hyvinvoinnistasi

Tässä blogissa on 10  kertomusta työn menettämisestä. Mitä olisi hyvä tehdä ja jos samanlainen tilanne joskus sattuisi omalle kohdalle?

Työn menettämisen jälkeen kannattaa pitää molemmat jalat tiukasti maassa ja kulkea uutta latua jalat tukevasti kahdella suksella:

Koska uutta työtä ei välttämättä heti löydy, on tärkeää löytää elämään merkitystä ja tarkoitusta myös muilta alueilta ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Kun pitää koko ajan molemmat jalat ladulla, pysyy paremmin tasapainossa.

1. Hyväksy tilanne

Hyvinvoinnin ensimmäinen askel on, että hyväksyt tilanteesi. Tilanteen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että tyytyisit tilanteeseen. Se tarkoittaa, ettei kannata tuhlata aikaa katkeruuteen ja sen pohdintaan, olisitko voinut tehdä jotain toisin. Todennäköisesti et. Kun iso pyörä pyörähtää, tehtyjä ylitöitä tai uhrauksia yrityksen eteen ei lasketa. Jos yrityksen strategianmuutos tekee tehtävästäsi turhan, ei ole väliä miten hyvin on työnsä tehnyt.


2. Mieti minkä tekemisestä nautit


Mieti koko työuraasi ja listaa ylös asioita, joita olet tehnyt ja saavuttanut. Arvioi, mitkä noista asioista ja tehtävistä ovat olleet sellaisia, joista olet eniten nauttinut. Lista auttaa sinua huomaamaan, kuinka paljon asioita osaat ja nostaa näin itsetuntoasi. Samalla se kirkastaa sinulle suunnan, johon kannattaa lähteä: sinne, minkä tekeminen tuo eniten tyydytystä.


3. Päätä etukäteen päivärytmisi


Päätä ja suunnittele etukäteen päivärytmisi: missä kohtaa päivää keskityt työnhakuun, missä vaiheessa päivää olisi sopivin aika ulkoilla tai harrastaa liikuntaa. Koko päivän kenotus tietokoneella ja kotona nuhjaaminen ei nopeuta työllistymistä. Katso työpaikat vaikka heti aamusta ja lähde sen jälkeen liikkeelle.


4. Liiku ja urheile


Nyt jos koskaan kannattaa pitää kunnostaan huolta. Ehkä siihen on jopa paremmat mahdollisuudet kuin työssä ollessasi? Aseta tavoitteita ja liiku säännöllisesti. Liikunta pitää myös ajatukset ja ideat liikkeellä ja turhan ahdistuksen ja masennuksen loitolla.


5. Tee sitä, mitä olet aina halunnut tehdä


Joskus työmarkkinat ovat sellaiset, että juuri sinulle sopivaa työpaikkaa ei hyvästä ja aktiivisestakaan hakemisesta huolimatta oikopäätä löydy. Käytä silloin aikasi hyödyksi. Tee sitä mitä olet aina halunnut tehdä, mutta mille ei koskaan ole ollut aikaa.

Liity johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Ryhdy tukihenkilöksi tai puhelinpäivystäjäksi. Auttamalla muita autat myös itseäsi.

6. Opiskele uusi ammatti


Työttömyyskorvauksella on tietyin ehdoin mahdollista myös opiskella. Tällöin Työ- ja elinkeinotoimisto edellyttää, että koulutus on omiaan edistämään työllistymistäsi. Opiskelu saa kestää korkeintaan kaksi vuotta. Ota siis selvää aikuiskoulutusmahdollisuuksista ja sovi asiasta ensin TE-toimiston kanssa. Lue lisää:


7. Etsi mielenkiintoisia ammattitapahtumia


Netissä on tarjolla paljon tietoa mielenkiintoisista ammattitapahtumista, seminaareista ja yritysvierailuista, joihin osallistuminen paitsi antaa virkistävää vaihtelua myös pitää ajan tasalla siitä, missä alalla mennään.


8. Opiskele harrastusmielessä jotain uutta


Opiskele jotain, mitä olet aina halunnut opiskella, mutta joka on aina jäänyt ajanpuutteen vuoksi tai muusta syystä. Uuden aluevaltauksen ei välttämättä tarvitse olla suoraan ammattiasi sivuavaa tai tukevaa – mieltä virkistää ja aivoja stimuloi vaikkapa vieraan kielen opiskelu tai käden taitojen kehittäminen.


9. Tee harrastuksestasi ammatti


Jos olet jonkun asian tai alan intohimoinen harrastaja ja kehittynyt harrastuksen myötä kuin huomaamatta sen suvereeniksi osaajaksi, mieti, voisiko siitä tehdä uuden ammatin? Laadi harrastuksesi tuotosten esittelemiseksi omat nettisivut tai laita kuvia Pinterestiin.

10. Kirjoita tuntemuksistasi

Jos huonoja päiviä tuntuu välillä olevan enemmän kuin hyviä ja asiat näyttävät ajoittain menneen jotenkin solmuun, pura tilannetta kirjoittamalla. Kirjoittamisen on todettu purkavan pahaa mieltä ja ahdistusta jopa paremmin kuin puhumisen.

Aineiston hankinnasta

Haastateltavat löytyivät Nokialla vuosien varrella syntyneiden verkostojen kautta. Osa haastateltavista oli haastattelijoille ennestään tuttuja, osan kanssa oltiin oltu vain muutama päivä samalla kurssilla.

Haastateltavista neljä oli miehiä ja kuusi naisia. Heidän ikänsä olivat 36:n ja 55:n vuoden välillä. Haastatteluista kahdeksan osa tehtiin vuonna 2012, kaksi vuonna 2013. Haastateltujen Nokiasta pois lähtemisestä oli kulunut suunnilleen 2 – 4 kuukautta. Yhden lähdöstä oli haastatteluhetkellä kulunut vuosi.

Kertomukset rakentuivat tyypiltään puolistrukturoiduissa haastatteluissa, joissa kaikille haastatelluille esitettiin samat kysymykset tietyiltä aihealueilta, mutta haastateltavat saivat puhua vapaasti muistakin asioista.

Nimimerkkien käytöstä

Haastattelua pyydettäessä luvattiin, että haastateltavat saavat esiintyä nimimerkillä. Joten Lauri ei ole Lauri eikä Heidi ole Heidi. Tarkemmat tunnistamista helpottavat asiat muutettiin tai poistettiin lopullisesta tekstistä. Jokainen haastateltu on saanut lukea oman osuutensa ennen julkaisua.

Miksi päädyttiin henkilöllisyyksien salaamiseen? Oletuksena oli, että ilman pelkoa tunnistetuksi tulemisesta ihmiset puhuisivat vapaammin.

Henkilöllisyyden salaaminen on yleisesti käytetty tapa esimerkiksi sosiologisessa tutkimuksessa ja myös journalismissa.

Tekijälle omilta sosiologian opiskeluajoiltaan tutussa kirjassa Lähiö - Tutkimus elämäntapojen muutoksesta tutkija Matti Kortteinen tehnyt saman. Hän pohti asiaa näin:

”Ratkaisua voisi arvostella kysymällä, eikö se merkitse sitä, että tutkimuksesta tulee täydellistä fiktiota. Onhan kyse menettelystä, jossa tutkija muuttaa sitä aineistoaan, jolla hän perustelee johtopäätöksiään”

Kortteinen vastaa itse kysymykseen toteamalla, että aineistoa muunnetaan johtopäätösten kannalta epäolennaisten yksityiskohtien osalta. Nokialta lähteneiden henkilöhistorioiden suhteen – vaikkei tarkastelu tutkimuksen mittoihin ylläkään – on päädytty samaan ratkaisuun. Pienen aineiston vuoksi kirjassa ei pyritäkään tekemään kaikkia nokialaisia koskevia yleistyksiä.

Tavoitteena on kuitenkin ollut katsoa, löytyisikö kerrotusta yhteneväisiä tarinankulkuja ja tulkintoja.

Matti Kortteinen on myöskin pohtinut haastattelijan vaikutusta siihen, mitä haastateltava kertoo. Hyvältä haastattelijalta edellytettävä empatia ja myötäeläminen saattaa johtaa siihen, että haastattelija tulee projisoineeksi omia kokemuksiaan ja elämyksiään haasteltaviin.

"Omien tuntemusten tahattoman siirtymisen vaara on varteenotettava, sillä haastattelija ja haastatellut kuuluvat samaan ryhmään, entisiin nokialaisiin. Toisaalta yhteinen kokemus auttaa myös mielekkäiden kysymysten laatimisessa sekä rohkaisee haastateltavaa puhumaan suoraan: tuntuu, että haastattelija tietää ja ymmärtää, mistä on kysymys."
Haastateltavat puhuivatkin asioista ja tunnoistaan hyvin avoi-mesti, mistä haluan heitä lämpimästi kiittää.

Ei tullut kirjaa, tuli blogi

Yhteensä tehtiin 13 haastattelua, joista kokonaisiksi tarinoiksi kasvoi kymmenen. Haastatteluista kaksi teki Anna Collan ja loput tämän blogin pitäjä. Haastattelumateriaalia ovat täydentäneet yksittäisten kollegoiden kommentit.

Kun kävi ilmi, että suunnitellulle kirjalle ei löytynyt kustantajaa, kokonaisuus jäi moneksi vuodeksi. Olisi kuitenkin harmi, jos nämä kaikki tarinat jäisivät julkaisematta. Siksi päädyin laatimaan tämän blogin. Kaikki kertomukset on editoinut ja tekstit kirjoittanut allekirjoittanut.

Vielä muutama sana kirjassa käytetyistä sananvalinnoista. Vaikka puhutaan ”irtisanotuista”, tarkkaan ottaen haastatellut olivat itse irtisanoneet itsensä. Ero irtisanotun ja irtisanoutuneen välillä on tässä tapauksessa hiuksen hieno: työntekijöiden piti itse irtisanoutua saadakseen taloudellisen irtisanomiskorvauksen eli niin sanotun paketin. Ero on luonnollisesti myös lainopillinen. Kun työntekijä irtisanoo itse itsensä, työnantajalla ei ole enää takaisinottovelvollisuutta tilanteen muuttuessa. Irtisanoutumisessa siteet työnantajaan katkeavat siis lopullisesti.

Lähteet

Aro, Antti W.: Onko työssä tolkkua? Edita 2006.

Bloomberg: Samsung Ends Nokia’s 14-Year Run as Biggest Handset Maker. 27.4.2012.

Etla: ICT-alan rakennemuutos – Mihin ex-nokialaiset päätyivät? (Etla Raportti 108).

Helsingin Sanomat / Jyri Hänninen: Irtisanomisten määrä rajussa kasvussa. Helsingin sanomat 19.9.2012.

Hyvärinen, Matti: Kerronnallinen tutkimus 2006.

Hänninen, Wilma: Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos 1999.

Joensuu, Sanna: Kaksi kuvaa työntekijästä. Sisäisen viestinnän opit ja postmoderni näkökulma, Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, viestinnän laitos 2006. 

Kasvio, Antti & Räikkönen, Timo: Työn tulevaisuus – millaisia karttoja ja kompasseja asiantuntijat meille tarjoavat? Tutkimus tutuksi –tilaisuus 10.9.2010. 

Kortteinen, Matti: Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Otava 1982.

Palmu-Joronen, Anne-Liisa: Nokia-vuodet. Mitä johtamisesta voi oppia. Atena Kustannus 2009.

Pumila, Iris: Erään nokialaisen tarina: valittujen heimosto löysään hirteen. Suomen Kuvalehti 29/2012  

Quartz: The smartphone business Microsoft bought in three charts. 3.9.2013.

Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Otava 2004.

SAK: Tilastot vuosien 2012 ja 2013 irtisanomisista.

Talouselämä: Sata suurinta työnantajaa: Nokia jäi kakkoseksi. 17.5.2013.

Teletopelius: Luova kirjoittaminen. Synopsis. Draaman rakenne.

Nokia.fi

Rea - Duunarin pelkäämätön puolustaja

Rea, 37 v.
AMK-insinööri,
Projektipäällikkö tiedonhallinta-asiantuntija, deployment manager
luottamusmies
10 vuotta Nokialla.
Ulkoistettiin Nokialta konsulttiyritykseen vuonna 2011.

Meno on ihan älytöntä. Olen edustanut työntekijöitä 20 yt-neuvotteluissa. Ihmiset ovat väsyneitä muutokseen. Se tappaa kaiken luovuuden ja työmotivaation. Sitten sanotaan, että tulos on niin huono, että tarvitaan uudet yt:t. Johtuisiko huono tulos osittain siitä, että ihmiset eivät tee kaikkeansa, koska eivät uskalla sitoutua?

Nokian ylintä johtoa oli kerran luottamusmiesten vieraana. Kallasvuo sanoi meille, että kyllä ihmisten pitää sitoutua firmaan. Sanoi, että jos ei sitoutuminen kiinnosta, niin sitten pitää miettiä, onko tämä oikea paikka.

Sanoin ääneen, että uskotko todella, että ihmiset sitoutuvat tähän firmaan, vaikka firma ei sitoudu ihmisiin. Firma potkii jatkuvasti päähän yt-neuvotteluilla.

Se meni kyllä hiljaiseksi. Sanoin, että se on kaksisuuntainen tie. Jos firma sitoutuu minuun, niin kyllä minä sitoudun firmaan.

Minua ei kyykytetä

Olen neljän luottamusmiesvuoteni aikana huomannut, että kun yt-neuvottelut alkavat, osa ihmisistä on aivan paniikissa. Sitä taloudellista hätää en oikein ymmärrä, koska lapsuudessani isäni oli 10 vuotta työttömänä, eikä meillä ollut koskaan nälkä. Aina oli ehjät vaatteet.

Siitä oppineena tein itsellekin säästösuunnitelman. Huomasin, että kyllä aika vähällä pärjää.

Olen äärimmäisen oikeudenmukainen. Pinnani palaa, jos jotakuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

Meillä luottamusmiehillä ei ole irtisanomisvaaraa, mutta sillä on henkisesti kova hinta. Aluksi otin kaiken liian henkilökohtaisesti. Olin empaattinen. Voivottelin ja hyppäsin henkisesti kuoppaan irtisanotun ihmisen kanssa. Mutta sitten totesin, että pää ei kestä tämmöistä. Nyt pidän tietoisesti etäisyyttä. Parasta tukea saan muilta luottamusmiehiltä.

Olen Nokia-vuosina kasvanut henkisesti, nykyisin siedän epävarmuutta paremmin. Olin koulukiusattu ala-asteen ensimmäisestä lukion viimeiseen, mikä vaikutti minuun..

Hoidin luottamusmiehenä yt-neuvotteluja

Teknisessä opistossakin tuli vastaan yksi hankala tyyppi. Sanoin, että nyt jätkä riitti - että tämä peli ei vetele. Siistipä suusi. Olen jatkanut sitä Nokialla. Minua ei kyykytetä. Se tunne on vaan kasvanut vuosien myötä.

Olen aikaisemmin päästellyt vähän liian suoria sanoja. Nyt olen oppinut, että saman asian voi sanoa eri tavallakin. Ei tarvitse huutaa, että ”sie oot ihan paska!” Sen sijaan voi todeta, että ”Minusta tuntuu, että meidän yhteistyömme ei ole kovin hedelmällistä. Pitäisikö meidän etsiä toiset yhteistyökumppanit?”

Teen sen mitä tarvitaan, niin helpolla kuin mahdollista. Muutama vuosi sitten opin sanomaan, että olen laiska. Se tarkoittaa, että keksin helpompia ja nopeampi tapoja tehdä asioita, ilman, että laatu kärsii.

Vuonna 2011 hoidin luottamusmiehenä yhtä aikaa viisiä yt-neuvotteluita. Minutkin ulkoistettiin konsulttiyritykseen.

Aikoivat alentaa palkkojamme

Kun ilmoitettiin, että konsulttiyritys ostaa kaikki symbianlaiset, niin kuului kollektiivinen helpotuksenhuokaus. Ajattelimme, että tämä on meille kaikille mahtava tilaisuus.

Ennen siirtoa saimme kuulla, että aikovat alentaa palkkojamme. Yrittivät kusettaa meitä. Sanoin, heti, että ei tule menemään läpi. Hirveä tappeluhan siitä tuli. Kehotimme kaikkia, jotka eivät halua palkkojen alennusta, lähettämään ilmoituksen HR:lle. 1200 lähetti yhtä aikaa meiliä, ja HR:n meiliserveri kaatui. Eiväthän ne palkat sitten laskeneet.

Oli todella sekavaa, kun tapeltiin palkka-asian kanssa. Yksi esimies sanoi toista ja toinen toista. Vähän kuin jos olisin kysynyt firman kolmelta HR-ihmiseltä ja muilta, että onko tämä limsa keltaista. Yksi olisi sanonut, että on, ja toinen olisi sanonut, että ei kun se on vihreää. Pahimmassa tapauksessa vastausta ei edes tullut. Oma esimieheni oli myös näitten neuvojien armoilla. Tosin pitkään en edes tiennyt, kuka esimieheni on.

Siirryimme odottamaan projektia konsulttiyrityksen erilliseen yksikköön. Olimme ”penkillä”, kuten konsulttifirmoissa sanotaan tilannetta, jolloin ei kuulu mihinkään projektiin.

Penkillä monta kuukautta ilman, että minulle oli mitään hommia. Sanoin siitä yhdelle jos toisellekin henkilölle. Hommia ei kuitenkaan ollut löytyä. Vasta pitkän ajan kuluttua sain oikean projektin.

Kakkosluokan kansalaisia

Identifioin itseni aika pitkään nokialaiseksi, vaikka olin töissä siellä konsulttiyrityksessä. Puhuimme ”meistä” ja ”teistä”, vaikka olisi pitänyt puhua vain ”meistä”. Kaikki johtui siitä, miten se yritys meitä kohteli.

Olimme eri asemassa kuin muut. Muut saattoivat hakea uusia toimeksiantoja. Me emme päässeet intraan, jossa vapaat paikat olivat. Olimme vähän kuin kakkosluokan kansalaisia. Kesällä 2012 alkoivat sitten yt:t myös siellä konsulttiyrityksessä.

Palaisin kyllä heti Nokiaan, jos voisin. Viisvitosena jään pois työelämästä, sen mahdollistavat säästöni ja sijoitukseni. Alan hengailemaan. En halua tehdä töitä enää silloin.

Lauri - Nokian pikku soturi

12 vuotta Nokialla.
Akateeminen koulutus.
Tittelit vuosien varrella projektipäällikkö, senior manager, head of.


Vaikka en ole enää palkkalistoilla, tuntuu, että en ole koskaan henkisesti lähtenyt Nokialta. Taidan olla sellainen Nokian pikku soturi. Nokia on ollut tärkeä osa elämääni. Ei pelkästään uraa, vaan elämää. Kelloni soi edelleen aamuisin 5.30. Täytyy ehtiä salille ennen kuin avaan tietokoneen kotikonttorissa.

Perustin Nokian yritystuen turvin oman konsultointiyrityksen, joka keskittyy johtamisen kehittämiseen. Se on lähtenyt liikkeelle paremmin, kuin saatoin odottaa. Käyn edelleen Keilaniemessä puhumassa johtajuudesta ja puheeseen lipsahtaa alituiseen ”me”, kun puhun Nokiasta.

Intohimoni on hyvän johtajuuden ilosanoman levittäminen. Ennen tein sitä Nokian sisällä, nyt oman firmani kautta. Etuna entiseen on, että minun ei tarvitse tehdä työmatkoja niin paljon kuin ennen. Pystyn siivoamaan ja tekemään ruokaa useammin, mistä vaimoni on iloinen.

Minulla oli varmaan Nokia-identiteetti muiden silmissä. Itselleni vielä vahvempi identiteetti on johtamisen kehittäjä. Kun puhun paatoksella johtajuudesta, niin olen vakaassa uskossa.

Yhden miehen global office

On ollut mielenkiintoista huomata, millainen työtahti ja moraali Nokian aikana syntyi. Teen edelleen paljon töitä omasta global officestani käsin. En pysty olemaan tekemättä mitään, vaan avaan joka päivä tietokoneen. Tuntisin päivän päätteeksi huonoa omaatuntoa, ellen olisi tehnyt kunnolla duunia.

Vapaus on yrittäjyydessä yhtä aikaa hienoa ja haastavaa: tämänhetkinen tunne on, että en varmaan ikinä mene korporaatioon. Toisaalta kuitenkin kaipaan ihmisiä. En halua nyt laajentaa, yhden miehen firmalla mennään. Mahdollisesti voisin verkostoitua jonkun sellaisen kanssa, jonka voisin lähettää asiakkaan luo itseni sijaan. Riskillä, että vaikutan arrogantilta, sanon, että niitä ei ole monta joiden antaisin minun nimissäni tehdä tätä.

En ole koskaan halunnut yrittäjäksi, mutta nyt en pysty edes ajattelemaan, että en olisi yrittäjä. Ensimmäiset kolme keikkaa tein Nokialla, ja nyt on buukkauksia jo moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Tähän mennessä keikat ovat löytyneet niin, että minua on pyydetty niille. Pyynnöt tulevat sen verkoston kautta, joka rakentui Nokian aikana. Tein töitä lähes 400 ihmisen kanssa. Monet niistä on director-tason johtajia, jotka olivat matkalla kohti vice president-titteliä. Sattuneesta syystä moni heistä on nyt töissä jossain muualla kuin Nokialla. Kun he pääsevät uuteen duuniin, niin arvaapa kenelle ne soittavat?

Alussa arvelutti, että miten helvetistä tästä tulee yhteen mitään. Miten asiakkaita tulee riittämään, miksi niitä kiinnostaisi se,mitä teen, ja miksi he haluaisivat maksaa siitä. Ensimmäisessä palaverissa ajattelin hiljaa mielessäni, että tämä on varmaan asiakkaalle ihan liian kallista. Kun kerroin hinnan, niin niillä ei ilmekään värähtänyt.

Inspiraatio herätti öisin

Nokia on ollut minulle todellinen korkeakoulu. En olisi oppinut samaa minkään MBA:n kautta. Nokia on tarjonnut niin paljon kokemuksia ja henkistä rikkautta, että sitä ei voi kuvata.

Tein Nokialla pitkiä työpäiviä, mutta en kokenut tekeväni ylitöitä. Kun oli inspiroiva projekti menossa, en heräillyt stressiin, vaan ideoihin. Saatoin nousta vaikka kahdelta yöllä kirjoittamaan idean ylös.

Olisin voinut välillä vähän höllätä, mutta en antanut itselleni siihen mahdollisuutta. Kun läppäri kilahti sähköpostin merkiksi, niin ryntäsin koneelle, vaikka olisin ollut perheen kanssa. Vaimoni sanoi sen vaikuttavan koko perheeseen.

Nokialla minulla oli pitkään alemmuuskompleksi siitä, että en ollut insinööri. Vaikka sain hyvää palautetta koko ajan, niin koin, että olin huono – enhän osannut koodata tai puhua Javaa. Vasta viimeiset neljä vuotta koin, että osaan jotain, mitä kukaan muu ei osaa, ja että olen hyvä siinä. Se oli vapauttavaa.

Kerran olin IT:n puolella globaalissa palaverissa, jossa en ymmärtänyt hevonhelvettiä aiheesta. Minut oli juuri nimitetty projektiin, yritin siis kuunnella pokkana. Hetken kuluttua kokouksen seniorein keskeytti puhujan ja sanoi: ”Anteeksi, en ymmärrä mistä puhut. Mikä on tämä lyhenne? Minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.” Silloin päätin, että kysyn aina, jos en ymmärrä jotain. Vaatii kuitenkin tietyn senioriteetin, että uskaltaa myöntää oman ymmärtämättömyytensä.

Huusin "vittu, haluatteko että teemme tämän oikeasti?!"

Urani pohjakosketus oli, kun räjähdin eräässä kokouksessa. Huomaisin, että muut eivät olleet valmistautuneet. Itse olin suunnitellut kokousta kahteen asti yöllä. Huusin: ”vittu, haluatteko, että teemme tämän oikeasti?” Huomasin, miten tehokasta on polttaa pinnansa. Sen jälkeen minua kuunneltiin.

Siihen aikaan ura oli tärkeä, ja yritin nuolla persettä niin paljon kuin pystyin. Urani huippuhetki oli ehdottomasti johdon koulutusohjelma, jonka suunnittelin uusiksi vuonna 2009. Se sijoitti minut Nokian globaalille kartalle. Yksittäinen suurin hetki täysin egoistisesta näkökulmasta oli se, kun Stephen Elop pyysi minua fasilitoimaan yhden session. Kun Stephen avauspuheenvuorossa mainitsi minut nimeltä, niin tiesin tehneeni hyvää duunia ja saavuttaneen eräänlaisen virstanpylvään.

En sitten loppujen lopuksi halunnut nousta organisaatiossa ylemmäs kuin minne etenin – tai en siis ollut valmis maksamaan sitä hintaa, minkä se olisi edellyttänyt. Näin nimittäin, miten paljon seuraavalla tasolla joutuu poistamaan puukkoja selästään. Peli oli ajoittain rumaa ja poliittista.

Johtajien pitäisi käsittää, kuinka heidän käyttäytymisensä vaikuttaa ilmapiiriin ja ympärillä olevien ihmisten energiatasoon. Johtajat voivat omalla esimerkillään luoda onnistumisen edellytyksiä: on heistä kiinni, keskitytäänkö onnistumiseen vai mokaamisen välttämiseen. Luodaanko tekemisen ja uskaltamisen kulttuuri, vaiko pelon ja pidättäväisyyden kulttuuri.

Uusi esimies tuli manageeraamaan

Aikanaan olin ylpeä siitä, että pääsin Nokialle. Olin nokialainen henkeen ja vereen. Nokia oli tatuoituna sydämeeni. Ennen vuotta 2012 ajattelin, että minua ei saa Nokialta kirveelläkään. Siksi en tiedä, miten minulle olisi käynyt, jos en olisi saanut jatkaa konsultointikeikkoja Nokialla työsuhteeni loppumisen jälkeen.

En lähtenyt Nokialta siksi, että en olisi uskonut Stephen Elopin visioon. Lähtöni johtui siitä, että vuoden 2012 alussa sain uuden esimiehen, joka halusi osallistua tarkkailijana vetämiini johtamisen kehittämissessioihin ja sitten arvioida ne. Siihen asti olin tottunut tekemään työni vapaasti ilman päällepäsmäröintiä.

Uusi johtaja tuli manageeraamaan ja kertomaan mitä pitää tehdä. En kestä sellaista käytöstä. Samalla koko globaali HR-kehitysorganisaatio pieneni rajusti. Koin, että tiimillä ei olisi ollut mahdollisuuksia muuhun kuin paperinpyöritykseen. Juttelinkin esimieheni esimiehelleni, siitä mitä haluaisin tehdä ja mitä tulisi oleman tarjolla. Meillä ei mennyt ajatukset ihan yhteen.

Olin sitten paikalla, kun uusi organisaatio julkistettiin ilman nimeäni. Mietin, että ajattelevatkohan työtoverini, että olen saanut kenkää. Olisin halunnut nousta seisomaan ja kertoa kaikille, että lähdin vapaaehtoisesti. Siinä kohtaa tunsin häpeää ja jonkinlaista epäonnistumista. Toisinaan mietin myös, että kuinka moni ajattelee, että minulla on oma firma, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Tyhjäntallaaja Stockkalla

Käyn toisinaan lounaalla potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Kun sitä ennen kävelen vaikka Stockkalla, niin mietin, että kaikki varmaan ajattelevat, että mitä tuokin tyhjäntallaaja täällä kävelee. Kuntosalillakin on käynyt mielessä, että kaikki varmaan luulevat, että olen työtön. En ole kuitenkaan salaillut lähtöäni, vaan olen kertonut siitä laajasti sosiaalisessa mediassa.

Kun Nokialla meni hyvin, en kehdannut kertoa olevani Nokialla töissä, koska en halunnut kehuskella. Kun Nokialla alkoi mennä huonommin, pystyin kertomaan työpaikkani.

Nokian alamäki tuntui todella pahalta, koska tehtäväni oli valaa uskoa johtajiin, jotta he jaksavat valaa uskoa tiimiläisiinsä.

Pian kuitenkin aloin välttää sitä, koska en halunnut kuulla sitä kaikkea paskaa, joka tuli silmille.

Nokia ei ole sisäisesti muuttunut, mutta yhtäkkiä sitä ei pidetä enää arvostettuna työnantajana, koska sillä ei mene hyvin. Tai tarkemmin ajateltuna, ehkä ilmapiiri on vähän koventunut.

Seuravat yt:t saattoivat alkaa koska tahansa

Olin useasti mukana suunnittelemassa yt-neuvotteluita. Muutaman kerran ajattelin, että kusettavatko ne – pistetäänkö minut suunnittelemaan ja sitten minullekin annetaan kenkää? Olen ollut muutaman kerran ihan paniikissa.

Yt-neuvotteluiden alkamisesta oli tietyt merkit: ylintä johtoa ei näkynyt, ja konsultit juoksivat talossa. Nokialla oli koko ajan taakkana se, että seuraavat yt:t saattoivat alkaa milloin tahansa. Koskaan ei voinut olla varma, että lähtöpaketteja olisi tarjolla

Nokian alamäki tuntui todella pahalta, koska tehtäväni oli valaa uskoa johtajiin, jotta he jaksavat valaa uskoa tiimiläisiinsä. Se oli todella raskasta. Nyt näyttää siltä, että Apple on tulossa alas samaa rataa. Arroganssi on jopa kovempaa kuin Nokialla aikoinaan. Applekin on rakennettu yhden onnistumisen ympärille niin kuin Nokia.

Uskon, että Nokia tulee vielä nousemaan mobiilin valtiaaksi. Nokia Mobile Phones teki aikanaan Nokiasta sen mitä Nokia oli eilen. Vastaavasti Location & Commerce tulee tekemään Nokiasta sen, mikä Nokia on huomenna. Meillä on maailman paras data. Uskon että Nokia tulee takaisin, mutta Nokia ei tulemaan ”Nokia as we knew it”.

Jussi - Olin kuin elokuvasankari vartaassa

Jussi 53 v.
24 vuotta Nokialla.
Insinööri.
Tittelit vuosien varrella: project manager, senior manager

Kun tulin taloon, Nokia valmisti tietoliikennetekniikan lisäksi vielä vessapaperia ja kumisaappaita. Saimme ostaa vessapaperia henkilökuntahintaan. Muistan miten ylpeä olin kun raahasin vessapaperisäkin kotiin tuliaisina. Kumisaappaita sai yhden parin per vuosi. Vaikka ne olivat lievästi sekundaa, ne ovat lähes ikuisia. Saappaita minulla on vieläkin mökillä.

Olen nyt itsenäinen konsultti konsulttifirmassa. Työssäni ajalla ja paikalla ei ole merkitystä. Voin tehdä töitä kotona. Tällä hetkellä olen osa globaalia tiimiä, teemme töitä yhdessä verkon kautta.

Vaikka osaamisalueeni on äärettömän kapea, niin markkina-alueena on koko maailma. On siis pelureita, joille sillä on merkitystä.

Nokian verkostot auttoivat

Nykyiset työni löytyivät Nokian aikana syntyneiden globaaleiden verkostojen kautta. Nyt olen samoissa piireissä kuin Nokian aikaan, mutta itsenäisenä konsulttina. Siellä on ihmisiä, jotka tuntevat minut edellisestä elämästäni. Koen, että edelleen on meriitti, että on ollut Nokialla töissä. Siitä on helppo jatkaa.

Olen tykännyt tästä konsultin hommasta, se on vapaata. En ajattele, että nyt pitää päästä isoon firmaan takaisin. Paniikkia ei ole mihinkään suuntaan. Yhteen startup:iinkin pyydettiin, mutta en tarttunut tarjoukseen e homma, jota Nokialla tein oli mun juttu. Olisin voinut tehdä sitä vielä useamman vuoden. Ei se stressannut eikä rasittanut. Nuorempana matkustamista oli jonkin verran ja se vei mukanaan. Myöhemmin osasin rajoittaa matkustamisen sellaiseksi etten ollut perhe-elämän kannalta liikaa poissa.

Olen koko Nokia-uran ajan ehtinyt omistautua myös perheelleni. Ei ole semmoista fiilistä, että lapset kasvoivat, enkä ollut paikalla. Tosin silloin kun ensimmäinen poikani oli pieni, se oli vähän haasteellisempaa. Kerran olin tehnyt pari-kolme reissua peräkkäin. Oltiin kotona kahdestaan ruokapöydässä. Syömisen jälkeen poika nousi seisomaan syöttötuolissa ja sanoi ”kiitos käynnistä”. Se on jäänyt vahvasti mieleen.

Stressiä ei ollut 

Työhyvinvointia lisäsi se, että saatoin olla etätyössä milloin halusin. Välillä oli kiva mennä työpaikalle, vaikka ei olisi ollut tapaamisia. Menin tapaamaan kollegoita, istuttiin ja spekuloitiin. Se vapaus oli tosi hieno juttu. Tavoitteetkin suunniteltiin aina yhdessä esimiehen kanssa. Stressiä ei ollut.

Tähtihetkiä oli se kun vuonna 2005 vein japanilaisasiakkaita mökilleni. Savustin niille kalaa ja saunotin ne. Muutamat japanilaiset menivät uimaan vaikka oli lokakuu. Sanoivat että ”this was a gigabit experience”.

Taivas oli tähtikirkas. Annoin kaikille taskulamput, käveltiin mäelle ja sammutettiin taskulamput. Näkyi miljoona tähteä. Japanissahan ei koskaan ole taivas pimeä. Paljon on muitakin kivoja muistoja ja hienoja saavutuksia.

Urani synkein hetki oli se, kun sain tietää, että joudun ulos talosta. Se tuli ihan puskista. Olin huolissani joistakin työkavereistani. Sitten ne saivatkin jäädä ja mulle tuli lähtö. En voinut sitä ymmärtää, sillä se mitä tein, oli todella tärkeää Nokialle.

Syiden ymmärtäminen auttoi ylös kuopasta 

Kun sain tietää hommieni loppuvan, kävin pohjapisteessä, kuopan pohjalla. Ylös kuopasta minut auttoi se, se, että selvitin juurta jaksain, mitä oli tapahtunut ja mistä syystä. Juttelin esimieheni ja hänen esimiehensä kanssa. Sain selville koko kuvion. Ymmärsin miksi työni loppuivat. Se auttoi nousemaan ylös kuopasta.

En ole katkera. Ymmärrän syyt lähtööni. Yksi syy lähtööni oli siinä, että Nokian fokukseen ovat siirtyneet jotkut muut asiat kuin ne mitä osaan tehdä. Osaamiseni ei ole enää Nokian tekemisten keskiössä.

Kun Nokia oli markkinajohtaja se ajoi asioita, jotka oli yleishyödyllisiä, ”good for mankind”. Työni liittyi sellaisiin asioihin.

Nyt kun Nokia on haastaja, se ei enää tee yleishyödyllisiä asioita. Se yrittää erottautua ja karsii yleishyödylliset asiat. Toinen muutos on siirtyminen pois raudasta nettiin, softaan ja ekosysteemiin. Jengiä myydään pois ja hankitaan uutta osaamista.

Rupesin virittelemään verkkojani

Kukaan ei ole väittänyt, että tekisin huonoa työtä. Luotan vieläkin siihen, että olen omalla alallani ihan maailman parhaitten joukossa.

Kovin kauan en etsinyt talon sisältä paikkoja. Muutaman kerran tarkistin tilanteen, mutta saman aihepiirin hommia ei löytynyt. En halunnut olla nokialainen hinnalla millä tahansa. Halusin, jotain järkevää, johon mulla olisi annettavaa.

Rupesin äkkiä virittelemään verkkojani, tein LinkedIn-profiilin, jota mulla ei ollut. Kävin tilaisuudessa, missä aiheena oli henkilöbrändäys työhaussa. Rupesin miettimään, että miten saan tuotua itseni esiin. Aikaisemmin sillä ei ollut mitään väliä. Hoidin vaan hommani, olin nokialainen.

Tajusin, että mun pitää pystyä näyttämään, että mä olen joku. Selvittelin muutamista firmoista avainhenkilöiden nimiä ja kerroin omalle kontaktiverkostoilleni tilanteestani. Sen avulla kohosin jonkin verran kuopan pohjalta.

Vaimolle lähtö oli kova isku 

Sitten sain ehdotuksen silloiselta pomoltani, että jos saat vielä 3 kuukautta jatkoa, hoidatko homman loppuun. Puhuin siihen vielä lisää jatkoa muutaman kuukauden.

Elokuvassa Pirates of the Caribian oli tilanne, missä alkuasukkaat olivat sytyttäneet tulen padan alle. Sankarin piti keksiä jotain, millä viivästyttää tapahtumia. Samalla tavalla osasin ehdottaa tiettyä asioita, jotka vielä kannattaa tehdä. Ajattelin, että roikun vartaassa - jospa tulen sytyttäminen vielä hetken viivästyisi.

Vaimolle lähtöni oli kova isku. Hän sanoi, että tähän työelämäsi nyt loppui. Sanoin, että ei se välttämättä ole niin.

Häpeää en tunne. Ennen vanhaan oli suuri häpeä ja onnettomuus, jos sai potkut. En ole kuitenkaan yhtään epäillyt, ettenkö olisi tehnyt oikeita asioita hyvin. Joten häpeä ei käynyt mielessä. Harmittihan töiden loppuminen tietenkin, mutta niin se vaan meni.

Minua auttoi myös se, että irtisanomiset olivat niinkin massiiviset. Huomasin, miten paljon hyviä ammattilaisia kaikilta alueilta joutui lähtemään. En ollut ainoa. Muutama tuhat muuta maailmantason eksperttiä lähti myös.

Olo oli hakea - ja samalla vapaa.

Viimeisenä päivänä piti luovuttaa auto, läppäri, avain ja henkilökortti. Ajoin autollani konttorille, vein sen parkkipaikalle ja jätin tavarat respaan. Olin ollut niin nokialainen kun ikinä ihminen voi olla. Tuntui hirveän haikealta 24 vuoden jälkeen ajatella, että tässä se nyt oli. 

Että en ollut enää nokialainen.

Kun astuin ovesta ulos, tuli sadekuuro. Odottelin hetken, olo oli haikea. Sitten yhtäkkiä alkoi tuntua, että olen vapaa. Sadekuuro meni ohi ja kävelin pysäkille. Edelleen tuntui, että olen vapaa. Samalla oli todella haikea fiilis. Se oli aivan ihmeellinen ristiriita.

Ennen kuin tein päätöksen, tunteet menivät vuoristorataa. Mutta kun olin tehnyt päätöksen, en enää harmitellut tai katunut. Kun luovutin tavarat, se oli siinä. Se oli piste.

Heli - Oman elämänsä rouva

Heli 42 v.
10 vuotta Nokialla.
Akateeminen koulutus, insinööri
Tittelit vuosien varrella Service Manager, Product Manager, Program Manager

Lähdön jälkeen vaikeinta on ollut oppia pois suorittamisesta. Opettelen sitä vieläkin. Pikkuhiljaa, ajan kanssa. Lähemmäs 10 vuotta oli sitä höykytystä, joten kyllä se kestää aikansa. Nokiasta jäin kaipaamaan vain lounasta, hyvää joogaryhmää ja meren läheisyyttä. Ihmiset joiden kanssa olin muutenkin tekemisissä, eivät ole kadonneet mihinkään, kun on Facebookit ja LinkedInit.

Olen nyt tutkija, tohtorikoulutettava ja teen töitä projekteissa. Luen paljon, sillä pitää päästä kärryille alan tutkimuksesta. Tällä hetkellä ei ole tietoa, kuinka pitkälle työt jatkuvat, se riippuu rahoittajista. Tilanne stressaa vähemmän kuin Nokialla työskentely. Ei ole ainakaan sellaista täyspäivästä höykytystä niin kuin ennen. Elämänlaatuni on parantunut.

Identiteetin hajottaja

Silloin alkuun kaikki halusivat Nokialle töihin. Itsekin olen saanut Nokialla sellaisia kokemuksia, mitä ei muualla saa.

Nokialaisten arrogantti asenne mustamaalasi vähitellen maineen. En ole ikinä paukutellut henkseleitäni, että olen Nokialla töissä. Se ei ole ollut ikinä mikään identiteetin rakentaja, pikemminkin hajottaja.

Nokiasta puhutaan paljon Taloussanomien, Kauppalehden ja Hesarin sivuilla. Ihmiset, jotka eivät ole edes olleet siellä töissä, töissä, näkevät tilanteen hyvin pintapuolisesti, eikä muuta voi odottaakaan.

En ottanut puheisiin kantaa. Mieluummin olin puhumatta koko firmasta, koska en voinut siellä hyvin. Silloinkaan kun Nokiaa hehkutettiin, en kokenut, että se olisi ollut kovin erikoinen työnantaja.

Vedin läpi hankkeen, joka piti toteuttaa kaikissa Nokian yksiköissä ympäri maailman. Henkiset, taloudelliset ja tekniset paineet olivat valtavat. Töitä tehtiin kärjistäen vuorokausi ympäri.

Miten sä uskallat?

Kun oli pilotti menossa, niin silloin oli niin intensiivistä, että hyvä kun vessassa ehti käydä. Kun tekee intensiivisen työpäivän ja sitten hakee lapset päiväkodista, viettää illan niiden kanssa, ja tämän kaiken tekee 150 lasissa - niin kyllä se syö.

Keskityin pitämään huolta siitä, että nukuin riittävästi, söin terveellisesti ja liikuin. Niillä sain pidettyä itseni elävien kirjoissa.

Kun olin lähdössä talosta, kaikkein pysähdyttävimmät kommentit tulivat muilta nokialaisilta: ”Miten sä uskallat?” oli yleinen kysymys. Sanoin siihen rinta rottingilla, että ”Kyllä, lähden pois”. Ihmettelivät, että ”Vau sä voit tehdä ton!” ja ”Miten sä uskallat?”, ”Oot sä rohkee!” ja ”Onneks olkoon!”

Etenkin äitini oli varsin helpottunut. Hän varmaan näki, että nainen alkoi mennä rikki. Moni kommentoi, että ”Nyt sulla on elämä paremmin.” Kukaan ei ole sanonut että teitpäs tyhmästi. Ei kukaan.

Pelon ilmapiiri

Lähes 10 Nokia-vuoden aikana vahvuuteni hävisivät. Tuntui siltä, että en osaa enää mitään. Lähdön jälkeen piti uudestaan miettiä, mitä oikeastaan osaankaan. Tunne syntyi työkulttuurista, valtavasta stressistä ja suorituspaineesta. Atmosfääri oli sellainen, että ihmiset olivat yhä enemmän ja enemmän lamaannuksissa. Pelon ilmapiiri oli käsin kosketeltava. Se vei kaiken energian.

Pahan olon sai aikaan se systeemi kokonaisuudessaan. Sinne syntyi instituutioita, jotka ruokkivat itseään. Oli niin valtavasti työkaluja ja prosesseja. Ihmisten johtaminenkin meni siihen, että täyteltiin työkaluja ja kuviteltiin, että ihmisiä johdetaan niiden avulla. Puhuminen ja aito välittäminen unohtuivat.

Siellä oli hyviä tyyppejä, jotka saivat jaksamaan, mutta sitten siellä oli myös paskapäitä, jotka tekivät elämän tosi inhottavaksi. Semmoisiakin esimerkkejä oli, että ne mätäpaiseet olivat niin korkealla tasolla, että niillä oli mandaattia laittaa organisaatio uusiksi tai dissata yksi ihminen. Homman mädättivät nämä pelon ruokkijat ja jees-jees-miehet ja – naiset.

Viimeisessä hankkeessani oli aivan loistavan ammattitaitoisia ihmisiä, mutta tosi moni lähti poiskin. Kun tuli uusi organisaatio, niin tuli kiipijöitä, jotka saivat sellaisen tittelin ja roolin, joihin kuuluvia tehtäviä eivät osanneet.

Pirun vaikea päästä pois

Jo edellisten yt-neuvotteluiden aikana kerroin esimiehelleni, että olen kiinnostunut irtisanomispaketista. Minua ei otettu tosissaan, joten elinkautinen jatkui. Mietin paljon, millä pääsisin pois energiaa vievästä työstä. Prosessi kypsyi pikkuhiljaa. Kun tiesin, että yt:t on tulossa, rupesin systemaattisesti puhumaan esimiehelleni, että haluan jatko-opiskelijaksi, pitää sapattivuoden. Tein pientä myyräntyötä. Pyysin entistä esimiestäni juttelemaan potentiaalisten rekrytoijien kanssa, että eivät nimittäisi minua mihinkään rooliin. Tein systemaattisesti töitä, että pääsisin pois.

Täytyy sanoa, että minun oli helppo päästä Nokiaan mutta pirun vaikea päästä pois. Tosin sitä en tiedä, kuinka paljon tästä voidaan laittaa vaikka neljänkympin kriisin piikkiin. Minulle tarjottiin kyllä töitä talon sisällä. Olisin voinut jäädä, jos olisin halunnut. Mutta en halunnut.

Irtisanomispaketti ei vaikuttanut päätöksentekoon. Se vaikutti siihen, että sain myytyä asian omalle aviomiehelleni. On kuitenkin asuntovelkaa, lapset ovat pieniä ja kulut per kuukausi on maksettava.

"Nokia-koulussa" opppimani asiat ovat arvokkaita.

Pääsin tutkimusorganisaatiooon Nokian jälkeen ja tulevaisuudessa toivon jatkavani nykyisessä työssäni. Haluan oppia rakentamaan tieteellisestä ajattelutapaa. Tuntuu, että juopa käytännön ja akateemisen maailman välillä on iso.

Voisin jatkaa nykyisissä tehtävissä eläkkeelle saakka. Täällä voi rakentaa oman aikataulun ja oman kiinnostuksen kohteen. Toki projekti sanelee raamit, mutta täällä voi tehdä tutkimusta vaikka olisi kahdeksankymppinen tai yhdeksänkymppinen. Ikä ei ole rajoite.

Luin jälkikäteen LinkedIn-suosituksiani työkavereiltani. Leijuin niillä monta päivää. Sain positiivista palautetta toki töissäkin, mutta olin niin syvällä siellä jossain, että se ei tuntunut samalta. Kesti kuukausia päästä pois syvyydestä.

"Nokia-koulussa" oppimani asiat ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, ja saamaani kokemusta voin hyödyntää jatkossa monin tavoin. En ole katunut lähtöäni enkä hakeutumista jatko-opintojen pariin. Asiat loksahtelevat paikoilleen helposti, kun osaa yhdistellä niitä oikealla tavalla. Enää en yritä tunkea hammastahnaa takaisin tuubiin tai antaa ulkoisten odotusten sanella tekojani. Se tuntuu tosi hyvältä.

Ilkka - Insinööriunelmia

Ilkka 36 v.
12 vuotta Nokialla.
Insinööri.
Tittelit vuosien varrella: projet manager
Master of engineering, industrial management.

Parhaita hetkiä olivat ne tyypilliset insinööriunelmat, että jotain keksitään ja sitten saadaan se vielä markkinoillekin. Aloitimme nollasta, teimme spesifikaation ja hommasimme alihankkijat. Tuli sellainen fiilis, että teki jotain hyödyllistä. Vaikka tykkäsin olla töissä Nokialla, niin lähdön jälkeen yllättävän helppoa oli tajuta, että Nokia ei ole kuitenkaan koko elämä.

Kun kuulin irtisanomisestani aloin heti hakea paikkoja. Lähetin yhteensä yli 70 hakemusta. Seitsemän-kahdeksan prosenttia pääsee haastatteluun, joten aika huono on osumaprosentti.

Pääsin uuteen paikkaan neljä kuukautta Nokialta irtisanomisen jälkeen. Pikkuhiljaa uudessa paikassa pääsin hommaan mukaan. Eron yrityskulttuurien välillä huomaa: uudessa paikassa kollega kysyi pomolta, että miten merkataan työtunnit jos menee asiakkaan kanssa syömään. Se kuulosti oudolta. Nokialla tunteja ei laskettu.

Nokialle tuloni on tyypillinen tarina: Nokia Research Center haki kesätyöntekijää/harjoittelijaa. Sain paikan helposti ja kesän jälkeen mut vakinaistettiin.

Työssä oli parasta se, että aina sai oppia uutta: tuli uusi teknologia, uudet prosessit. Ne kiinnostivat kovasti. Tahti ei ollut liian tiukka. Tehtävät vaihtuivat usein ja olivat mielenkiintoisia. Viimeisessä projektipäällikön tehtävässä mulla oli IC-komponentin tuotekehitystä alihankkijan kanssa, spesifikaation ja softan kehitystä, testaamista ja accessory-välineitten suunnittelua. Varsinkin viime vuosina kun oli senioriteettia, niin pystyin vaikuttamaan omiin työtehtäviini.

Nokia oli hyvä työpaikka.

Työaika oli joustava, eli se venyi myös henkilökohtaisiin tarpeisiin. Itse venyin sitten jos tarvitsi venymistä. Olin töissä ehkä 14 tuntia päivässä, mutta siinä välissä oli vapaa-aikaa. Kun muksu meni nukkumaan illalla, niin katsoin vielä sähköpostit. Toisaalta pystyin hyvin lähtemään kahdelta tai kolmelta töistä. Työkuorma ei ollut liian iso kuin hetkittäin.

Kun huonot ajat alkoivat, multa kuoli neljä projektia putkeen. Kovinta oli kun hävisi viimeinen. Tiesin, että yksi alihankkija oli panostanut tosi paljon niiden omaan tuotekehitykseen ja palkannut yli 20 hengen tiimin, että saadaan suunnittelu tehtyä.

Kun etsin talon sisältä töitä, intra oli täynnä työpaikkoja, mutta työnhaku oli enemmänkin sisäpiirin kähmäilyä. Niiltä lähti kolme projektia kahdeksan kuukauden sisään, eli ne kaverit myöskin tipahti tyhjän päälle. Tuli niskalaukaus. Alihankkijoiden kohtalo söi omaakin motivaatiota.

Kahden ensimmäisen projektin lopettamisen ymmärsi, kolmas oli vähän tiukka ja neljäs ei jaksanut enää kiinnostaa. Sitten pyysin tehtävänvaihdosta. Sitä jobia en enää suostunut tekemään.

Oma lähtöprosessini alkoi siitä, kun sain kuulla, että nykyisenkaltaista tiimiä ei pääkaupunkiseudulla ole enää tulevaisuudessa. Mulle tarjottiin paikkoja Symbianin organisaatiossa, mutta ne oli matalamman kategorian paikkoja, joten kieltäydyin niistä. Mun ja työnantajan intressit eivät kohdanneet.

Paikat oli päätetty etukäteen

Kun etsin talon sisältä töitä, niin tuntui että intra oli täynnä työpaikkoja, mutta työnhaku oli enemmänkin sisäpiirin kähmäilyä. Tuntui, että valinnat oli jo tehty etukäteen. Se vei motivaatiota hakea paikkoja. Varsinkin kun sai soittoja että ”tää ei ole vielä missään tuolla intranetin job marketissa, mutta tällainen paikka olisi auki. Lähetä meille sähköpostia”.

Viimeinen pisara oli kun olin yhdessä haastattelussa Nokia Ulmiin hyvään positioon. Oli menossa kolmas haastattelu ja puhuttiin yksityiskohdista. Haastattelija sanoi, että palkkatoivomukseni kuulosti hyvältä, että pistetään vielä pari sataa päälle. Kuultuaan nykyisen palkkani se muutti mielensä ja sanoi, että ei tällainen palkankorotus tule kuuloonkaan. Sanoin, että nyt riittää. Se oli se viimeinen naula arkkuun. Sen jälkeen en tehnyt enää mitään Nokialla työskentelyn suhteen. Se oli ihan oli viimeinen pisara, mikä käänsi katseen firmasta ulospäin.

Ei oma valinta – vai ehkä sittenkin?

Poislähtö ei ollut oma valintani. Tykkäsin Nokiasta. Loppumetreillä se kuitenkin kohteli niin kaltoin, että ei ollut mitään motivaatiota jatkaa. Ei näkynyt valoa tunnelin päässä enää. Oli henkilökohtainen päätökseni, että en enää aktiivisesti hakenut töitä. Sekin jolta hain ennakkovaroituksen irtisanomisesta sanoi, että kyllähän sinä olisit saanut täältä töitä jos olisit oikeasti halunnut. En mä kai sitten oikeasti halunnut. Ehkä se sittenkin oli vähän oma päätös.

Yritystuen ottamista harkitsin, koska mullahan on maahantuontifirma. Varsinaiseksi yrittäjäksi hakeutumista en halunnut, sillä olen nähnyt millaista yrittäminen on. En missään nimessä voinut kuvitella sitä, että musta tulisi päätoiminen yrittäjä. Se on niin vaikeaa ja raskasta.

Mielummin olen töissä jollakin ja harrastan yrittämistä siinä sivussa. Siksi en lähtenyt tekemään liiketoimintasuunnitelmaa, mikä olisi vaadittu, että olisi saanut yritystuen. Siinä vaiheessa motivaatio oli aika alhainen. Olin vähän masentunut, en jaksanut keskittyä vaikka palkkio olisi ollut hyvä.

Vaikeinta poislähdössä oli oman työhuoneen tyhjentäminen. Oli vaikeaa heittää roskiin kaikki ne hommat, mitä oli tehnyt. Vaikeaa oli myös työyhteisön häviäminen.

Nokialaisuus oli tärkeä osa mun identiteettiä. Jos sanoisin kavereille, että mä olen putkifirmassa töissä, ne ei yhtään tietäisi, mitä mä siellä tein. Mutta jos mä sanoin, että mä olin Nokialla niin kaikille tuli semmoinen kuva että ne tietäisi mitä mä tein. Identiteetti oli aktiivinen, kansainvälinen.

Exit ei ollut tyylikäs

Poislähdön prosessi oli pitkä. Siinä roikutettiin työntekijää aika pitkään. Työvelvoite loppui vasta syyskuussa vaikka työtehtävät käytännössä loppuivat jo toukokuussa. Kävin paljon vielä Ruoholahdessa moikkaamassa kavereita. En osannut vaan olla himassakaan. Menin konttorille, avasin sähköpostin ja kävin syömässä. Ei siellä ollut mitään tekemistä.

Yhden kollegan kanssa istuin samassa huoneessa. Kaikki muut olivat jo muuttaneet Nokia-taloon. Kun saavuin, kysyin: onko täällä mitään tekemistä?”. Sain vastauksen: ”Kuntosalilla kävin”. Erikoisessa tilanteessa olin siinä kyllä.

Irtisanomiskommunikaatio oli ihan syvältä. Tietoa sai vahingossa kuulla jotain kautta. Irtisanomisprosessi meni päin seiniä. Se oli aika tylyä meininkiä. Tajusi oman paikkansa kun HR soitti että voisitko tuoda tavarat pois. Toin repullisen tavaraa, badgen, läppärin, laturin ja puhelimet, annoin sille syliin. Sanoin että tämä on tässä, moro. Exit ei todellakaan ollut tyylikäs

Kun olin ilman työvelvoitetta ja työttömänä, niin silloin sosiaaliset suhteet kukoistivat. Vanhoja kavereita tuli tavattua paljon, pari heistä vielä muutti, autoin rempoissa ja sen semmoista.

Pahaa oloa ei tullut, sillä päteviä kollegoita oli paljon samassa tilanteessa - hekään eivät saaneet töitä.

Kun sanoin, että nyt pääsen töihin, niin ne sanoivat että nähdään sitten kun jäät työttömäksi uudestaan.

Enemmän tuli oltua muksun kanssa myöskin ja tehtyä juttuja sai enemmän aikaa ja tuli mielenkiintoa. Kun peuhasi sen kanssa niin unohtui työpaikkahakustressi ja muut. Se oli mukavaa aikaa.

Kollegoilta vertaistukea

Alkuun tein niin, että kaksi päivää viikossa hain töistä ja loppuviikon olin vapaana. Työpaikkoja oli paljon auki. Yhden työpaikan hakeminen kesti ainakin kolme tuntia. Kun oli kahta työpaikkaa hakenut, niin oli ihan poikki. Siinä se työpäivä sitten.

Pahaa oloa ei tullut, sillä päteviä kollegoita oli paljon samassa tilanteessa - hekään eivät saaneet töitä. Nokian-kollegoilta sain sen vertaistukea. Kun vein lapsen päiväkotiin ja mulla oli verkkarit jalassa, niin yksi isäntä kysyi minulta että mitä urheilulajia mä harrastan. Luuli minun olevan urheilija.

Mä olin oikeastaan ylpeä kun kävin Prismassa yhdeksän maissa mummojen kanssa ja myyjät katteli, että mitä toi kaveri täällä tekee. Huomasi selvästi, että jengi ihmetteli, että miksi toi ei ole töissä. Mutta ei se mitään, mä nautin tilanteesta.

Lopulta oli yllättävän helppoa tajuta, että muut ihmiset käy jossain muualla töissä kuin Nokialla ja niilläkin on ihan hauskaa. Että Nokia ei ole kuitenkaan koko elämä.

Irene - Helpottunut lähtijä

Irene 55 v.
13 v vuotta Nokialla.
Koulutus: HSO-sihteeri
Tittelit vuosien varrella mm. communications specialist, senior communications specialist


Alkuun tuntui tosi mahtavalta olla töissä Nokialla. Pikkuhiljaa asiat alkoivat kuitenkin muuttua huonompaan suuntaan. Se, joka parhaiten toi itsensä esiin ja osasi nuolla oikeita ihmisiä, sai mielenkiintoisia työtehtäviä, tukea ja etujakin. Saman tiimin jäsenet usutettiin kilpailemaan keskenään. Lopulta olin niin väsynyt, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois.


Aloitin Nokialla 1999. Tuntui, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä, erilaista kuin missään aikaisemmassa työpaikassani. Sain kännykän ja kannettavan tietokoneen, mikä oli siihen aikaan uutta. Nokia oli edelläkävijä niin työympäristön, tietotekniikan kuin yrityskulttuurikin suhteen. Koulutuksia oli paljon ja niihin kannustettiin osallistumaan. Opin paljon, myös ottamaan enemmän vastuuta omista töistäni ja päätöksistäni.

Oli mielenkiintoista päästä työskentelemään eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa. Yrityksen kieli oli englanti, mikä sekin tuntui mahtavalta. Vaikka opittavaa oli todella paljon, alkuvuosina en tuntenut stressiä tai ahdistusta, vaan otin ilolla ja innostuneesti vastaan kaiken uuden, minkä opin. Yksikössäni oli hyvä fiilis. Ylitöitä en juuri muista tehneeni.

Puhalsimme yhteiseen hiileen

2000-luvun alussa Nokialla esimiehet olivat motivoituneita ja kiinnostuneita alaisistaan ja tiimeistään. Työkaverit olivat reiluja. Tuntui, että puhallamme yhteen hiileen. Työnantaja ei kytännyt poissaoloja. Jos oli sairas, ilmoitti vain esimiehelle. Asiaa ei vatvottu sen kummemmin.

Myöskin mahdollisuus etätyöhön silloin tällöin oli minusta aivan käsittämätön etu. En huomannut, että kukaan olisi käyttänyt sitä väärin.

Nokia oli huimassa kasvussa ja ihmisiä rekrytoitiin urakalla. Tuntui tosi mahtavalta olla töissä Nokialla. Mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua huonompaan suuntaan.

2000-luvun alussa perustettiin uusi tiimi, johon siirryin. Vaikka meillä oli kohtuullisen hyvä vetäjä uudessa tiimissä, alku oli järkytys: kuin olisi heitetty pää edellä avantoon. Meitä ei juuri koulutettu. Aloitimme projekteissa työskentelyn kylmiltään.

Uutta oli se, että tein nyt töitä muiden kuin oman organisaation ihmisten kanssa. Usein jäin aika vieraaksi projektitiimille, varsinkin jos tiimipalavereja oli vain kerran viikossa ja projektin ihmiset istuivat Nokian eri toimipisteissä. Toki oman tiimin jäseniltä saattoi kysyä neuvoa, mutta ihmiset alkoivat olla niin kiireisiä, että heillä ei ollut aikaa neuvoa. Tai ehkä he eivät yksinkertaisesti osanneet neuvoa. Alkoi stressaamisen ja ahdistuksen aika.

Päätöksenteko karkasi ulottumattomiin

Nokia oli saavuttamassa markkinajohtajan paikkaa kännykkäbisneksessä mikä alkoi näkyä myös yrityskulttuurissa. Töitä painettiin hiki otsalla, ja joka asiaa varten perustettiin työryhmä. Palavereja järjestettiin niin paljon, etteivät ihmiset ehtineet niihin osallistua. Päätöksenteko tuntui karkaavan jonnekin ulottumattomiin.

Aina ei tiedetty, kuka oli vastuussa mistäkin.

Nokia imi ahneesti itseensä kaiken mahdollisen bullshitin amerikkalaisesta yrityskulttuurista ja jargonista. Johdon viestit työntekijöille strategiasta, visiosta ja missiosta muuttuivat käsittämättömäksi mongerrukseksi. Tämä ei ainakaan parantanut työviihtyvyyttä.

Epävarmuus ja epäselvyys siitä, missä mennään ja minne mennään, kasvoivat. Yt-neuvotteluita alkoi tulla tihenevään tahtiin. Ne vaikuttivat jähmettävästi ilmapiiriin. Ihmiset pysähtyivät odottamaan, mitä tuleman pitää.

Yksien yt-neuvotteluiden yhteydessä huomasimme, että esimiehemme oli syrjäytetty. Vaikka hän olisi halunnutkin meitä tukea, hän ei saanut riittävästi tietoa ja tukea omalta esimieheltään.

Kun oli kokenut useammat yt:t, niihin turtui. Ajatteli, että ihan sama mitä tulee, kunhan tämä odotus päättyisi.
Se oli kylmää kyytiä. Kohtaloni oli siirtyä toiseen tiimiin.

Minulle ei annettu työtehtäviä

Sain jatkaa vanhan projektini loppuun, mutta sen jälkeen esimieheni ei osoittanut minulle uusia tehtäviä, vaan suorastaan eristi minut muusta tiimistä. Muut tiimiläiset siirtyivät Nokia-taloon, minut jätettiin Karaportin toimipisteeseen. Käytännössä minulla ei ollut lainkaan omaa istumapaikkaa, koska jokin uusi tiimi valtasi paikkamme.

En tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä, että tilanne paranisi.

Yritin keskustella esimiehen kanssa. Pääsimme vain yhden kerran saman pöydän ääreen, ja silloin hän syytti minua aloitekyvyttömäksi ihmiseksi, joka ei osaa ottaa vastuuta. Ottaa vastuuta mistä? Eihän minulle annettu mitään tehtäviä! Esimies perui kahdenkeskiset palaverit tai ei vain yksinkertaisesti ilmestynyt paikalle.

Kehityskeskustelussa esimieheni antoi minulle Improvement required -palautteen. Se tarkoittaa Nokia-maailmassa, että en ollut saavuttanut tavoitteitani ja että esimieheni ei ollut minuun tyytyväinen. On myös irtisanomisen peruste. Koin tämän epäoikeudenmukaiseksi kohteluksi ja otin yhteyttä luottamusmieheen. Yritimme sopia asioista. Palaverissa esimies myönsi olleensa kohtuuton, mutta ei lupauksestaan huolimatta korjannut palautetta. Eli esimies valehteli työntekijälle ja luottamusmiehelle päin naamaa, mutta siitä ei koitunut hänelle mitään seuraamuksia.

Olin lähes 50-vuotias ja henkisesti täysin romuna

Viimeistään näistä kokemuksista luottamukseni Nokiaan työnantajana mureni täysin. Olin kuullut jo myös muualta talosta samankaltaisia tarinoita työntekijöiden kohtelusta. Nokia oli muuttunut unelmatyöpaikasta ja painajaiseksi. Miksi en sitten lähtenyt Nokialta? Olin lähes 50-vuotias ja henkisesti täysin romuna. Ei ollut voimia hakea uutta työpaikkaa.

Onneksi saimme pian uuden esimiehen. Hän oli mukava ja reilu tyyppi, ja hänen ansiostaan itseluottamukseni ja vointini parani. Ja kummasti minullekin alkoi löytyä taas töitä. Sitten alkoivat uudet Y-neuvottelut.

Työntekijöille annettiin mahdollisuus ottaa vapaaehtoinen irtisanomispaketti. Harkitsin vakavasti tätä vaihtoehtoa, mutta mieheni vastusti jyrkästi. Perherauhan vuoksi en pakettia ottanut. Olisi pitänyt. Sitten esimieheni otti ja lähti Nokialta. Tiimimme hajosi jälleen. Osa irtisanottiin ja osa lähti omasta aloitteestaan.

Oli markkinoitava itseään

Seuraavat vuodet olivat sekalaisten työtehtävien ja vaihtuvien esimiesten soppa. Kulttuuri muuttui sellaiseksi, jossa se, joka parhaiten toi itsensä esiin ja osasi nuolla oikeita ihmisiä, sai mielenkiintoisia työtehtäviä, tukea ja etujakin. Johtajilla oli selvät suosikit. Mitään yhteishenkeä ei ollut, vaan saman tiimin jäsenet usutettiin kilpailemaan keskenään.

Vähintään kerran vuodessa tiimit sekoitettiin ja esimies vaihtui. Kymmenessä vuodessa työilmapiiri oli muuttunut mukavasta ja kannustavasta oman edun tavoitteluksi. Arvomaailmani tuntui olevan entistä enemmän vastoin Nokian yhä kovenevia arvoja. Aloin olla jaksamisen äärirajoilla.

Itsensä johtaminen oli kova sana. Käytännössä se tarkoitti sitä, että esimiestä ei saanut vaivata millään asialla. Kun meidän pieni tiimimme integroitiin isompaan tiimiin, meitä ei suinkaan perehdytetty tiimin toimintaan, vaan joka asia oli selvitettävä itse.

Työtehtävätkin oli hankittava itse, koska oma esimies oli uusi. Hän ei osannut auttaa, koska ei tiennyt mistään mitään ja painiskeli omien ongelmiensa kanssa. Kun otin asian esiin esimieheni esimiehen kanssa, tämä sanoi tuikeasti, että meidän on markkinoitava itseämme ja osaamistamme tiimin sisällä. Tekemistä on saatava sitä kautta. Ei puhettakaan yhteistyöstä tai siitä että esimiehellä olisi jotenkin asiat hanskassa ja jokin kokonaisuus, jonka hänen tiimiläisensä sitten hoitaisivat.

Koin neljät yt-neuvottelut

Olin lähes 13 vuotta Nokialla töissä ja minulla oli yhtä monta esimiestä. Työviihtyvyys ei mitenkään voinut lisääntyä siitä, että esimies vaihtui melkein vuoden välein ja tiimiläisetkin usein. Oli raskasta aloittaa aina alusta uuden esimiehen kanssa, yrittää vakuuttaa tämä osaamisestaan, koska hehän olivat ne, jotka vaikuttivat tulospalkkioiden maksuun.

Kärsin työuupumuksesta ja olin hakenut vuorotteluvapaata kerätäkseni sitä kautta voimia, mutta HR ei puoltanut vuorotteluvapaatani. Ehdottivat, että ottaisin vuoden palkatonta vapaata.

Olin kaikkiaan neljä kertaa yt:issä. Viimeisten yt-neuvotteluiden kohdalla odotin hartaasti, että saisin paketin ja pääsisin pois. Lomani alkoi heinäkuun puolessa välissä.

Elokuun alussa esimies soitti minulle, että minut tullaan irtisanomaan, jollen itse irtisanoudu. Jos irtisanoudun itse, voin myös hakea irtisanoutumiskorvausta eli pakettia. Se oli viimeinen kerta kun olin puheissa esimieheni kanssa. Ilmoitin hänelle sähköpostitse irtisanoutuvani, ja hoidin koko irtisanoutumisprosessin itsekseni. Esimieheltä ei tullut sen enempää ohjeita kuin muutakaan tukea.

Olin jo niin väsynyt siihen työkulttuuriin, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois. Lokakuussa 2012 sain irtisanomispaketin ja sanoin: Goodbye, forever!

Olen tyytyväinen, että lähdin. Jos olisin jäänyt, olisin romahtanut psyykkisesti ja varmaan fyysisestikin aika pian. Nokia ei ollut ollut enää pitkään aikaan se sama yritys, jossa ihmiset puhalsivat yhteen hiileen ja auttoivat toisiaan. Siitä oli tullut yksittäisten ihmisten taistelutanner, joilta puuttui yhteinen päämäärä. Ihmiset jätettiin surutta tuleen makaamaan.

Kerttu - Viimeinkin sapatilla

Kerttu, 36 v.
12 vuotta Nokialla.
Kaupallinen koulutus
Tittelit vuosien varrella: assistant, business controller


Sain 15 kuukauden lähtöpaketin. En pidä pakettia extra-juttuna vaan oikeudenmukaisena korvauksena tehdystä työstä. En ole syöksymässä uuteen työhön saman tien, vaan nautin tästä kerran elämässä tarjoutuvasta mahdollisuudesta olla sapatilla.

Olen ollut töissä lukioikäisestä alkaen. 20 vuotta ilman taukoja. Minulla ei ole lapsia, joten en ole pitänyt edes äitiyslomia välissä. Toivon jatkavani työntekoa vuoden sapatin jälkeen, mutta kevyemmissä merkeissä.

Sapatilla aion liikkua ja ulkoilla paljon, olen myös hankkinut koiran ja näin ollen toteuttanut yhden haaveistani. Olen alkanut tavata useammin sukulaisia ja ystäviä. Tapaamiset eivät tunnu enää velvollisuudelta, vaan jaksan aidosti kuunnella, keskustella ja nauttia tapaamisista. Aamuisin saan nukkua pitkään ja pysyn paljon pirteämpänä ja positiivisempana.

Olin nöyrä, kiltti ja tunnollinen

Kun aloitin Nokialla, työyhteisö oli hyvin samanikäistä. Olimme noin 25-vuotiaita nuoria, jotka astuivat työelämään ja Nokia oli ikään kuin jatke opiskeluajoille. Meillä oli samanlaisia ajatuksia. Oli helppoa olla yhdessä.

Ensimmäiset kuusi vuotta olivat hauskoja. Työntekoa ja rentoa yhdessäoloa. Koen, että sain Nokialta todella paljon, pääsin näkemään ja kokemaan sellaisia asioita, joita kaikki työnantajat eivät pysty koskaan tarjoamaan. Muistelen lämmöllä kansainvälistä ilmapiiriä, mukavia kollegoita ja alkuvuosien tekemisen riemua ja huumaa sekä värikkäitä tiimitapahtumia.

Tarvittaessa tein pitkää päivää. Oli hienoa olla töissä Nokialla. Kaikkihan sinne halusivat töihin. En valittanut juuri mistään, vaan pyrin tekemään annetut tehtävät hyvin ja huolellisesti. Jos ei kahdeksan tuntia riittänyt, niin sitten tein kymmenen tuntia sainpa siitä korvausta tai en.

Työni vaativuus kasvoi tasaisesti vuosien varrella ja samalla palkka hinautui ylöspäin. Isossa talossa oli mahdollista kivuta ylöspäin organisaatiossa. En tuntenut itseäni väsyneeksi. Tekemisen meininki oli kova.

Halusin näyttää että osaan ja pärjään työssäni. Vaadin itseltäni paljon. Uran alussa olin nöyrä, kiltti ja tunnollinen. Vasta loppuvuosina opin sanomaan vastaan ja pitämään puoliani.

Jännitteet kasvoivat

Vähitellen alkoi olla yt-neuvotteluita yhä enemmän. Organisaation myllerrystila alkoi vähitellen rassata. Se oli henkisesti hyvin raskasta aikaa. Ihmisten välillä oli paljon jännitteitä. Kuka milläkin syyllä sai jäädä tai joutui lähtemään. Toiminta ei aina ollut reilua. Se hipoi laillisuuden rajoja.

Muutenkin asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan: viimeisinä vuosina ei tiimitapahtumia enää järjestetty, minkä koin menetyksenä. Ne olivat todella tärkeitä tiimihengelle ja olisivat parantaneet tiimin toimivuutta arjessa. Niissä oppi tuntemaan kollegoita.

Viimeisinä vuosina meluisa avotila, huono valaistus ja vetoisuus alkoivat rasittaa. Työtilani oli puoliksi käytävällä, vessan vieressä. Työergonomiaryhmä moitti työpistettäni, mutta muutosta ei tullut.

Alkuun etätyöskentely oli sallittua ja silloin teinkin etätöitä parina päivänä viikossa. Työmatkani oli pitkä. Viime vuosina etätyön tekemisestä tehtiin hankalaa. Sain tehdä yhden päivän viikossa ja sekin luvattiin pitkin hampain. Annettiin ymmärtää, ettei se ole suotavaa, vaikka työmatkani oli pitkä. Ärsytti kun tiesi, että viereisellä työpisteellä oli kollega, joka kävi toimistolla vain yhtenä päivänä viikossa. Oli siis hyvin esimieskohtaista, saiko tehdä etätyötä vai ei. Koin, että etätyöpäivinä työpanokseni oli parempi kun sain hyvin levänneenä työskennellä omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Iltaisin en jaksanut tehdä mitään

Töitä oli aina paljon, todella paljon tai aivan liikaa. Jatkuvasti sai painaa täysillä eikä työpäivän jälkeen juuri jaksanut tehdä mitään. Lopulta tilanne meni siihen, että en jaksanut tavata ystäviäni enkä käydä kulttuuritapahtumissa. Urheilla sentään jaksoin pari kertaa viikossa. Ilman urheilua en olisi jaksanut käydä töissä.

Viikonloput palauduin työstä, samoin lomat. Viimeisinä vuosina edes neljän viikon vuosiloma ei enää palauttanut työn rasituksista. Olin loman jälkeenkin vielä väsynyt. Ei löytynyt samanlaista virtaa ja intoa elämään kuten aikaisemmin. Vaihdoin vielä lomarahatkin vapaaksi, mutta sekään ei riittänyt.

Ensimmäiset seitsemän vuotta kehityskeskusteluissa asetetut henkilökohtaiset tavoitteet olivat realistisia ja järkeviä. Ne liittyivät selkeästi omaan työhöni ja minun oli mahdollista saavuttaa ne. Viimeisinä vuosina tavoitteet olivat epärealistisia.

Ehkä se oli yrityksen säästöpolitiikkaa. Oli tarkoituskin, ettei tavoitteisiin pääse kukaan, ettei bonuksia tarvitse maksaa työntekijöille. Tavoitteet olivat sellaisia, että niihin tähtääviin tehtäviin pystyi keskittymään vasta kun päivän työt oli tehty tai viikonloppuisin.

Lisäksi loppuvuosina tavoitteet oli määritelty niin vaikeasti, etten edes ymmärtänyt niitä kaikkia. Sanoin sen kyllä esimiehellekin. Tavoitteisiin ei silti tehty muutosta.

En ottanut mahdottomista tavoitteista stressiä. Minua ne lähinnä joko naurattivat tai ärsyttivät. En niistä ahdistunut, koska ei tavoitteisiin pääsemisestä olisi kuitenkaan mitään meriittiä saanut. Ajattelin vain, että laitetaan sinne paperiin nyt jotain, että loppuu nopeasti tämä kehityskeskustelu.

Odottelin yt-neuvotteluita

Työ alkoi käydä liian raskaaksi noin viisi vuotta sitten. Palkka ei kuitenkaan ollut niin hyvä, että se olisi kompensoinut menetetyn elämänlaadun. Tajusin, ettei työpaikka muutu. Muutoksen saa aikaan vain lähtemällä talosta. Toden teolla aloin miettiä lähtöä viimeisen kolmen vuoden aikana. Odotin yt-neuvotteluita, palkkapakettia ja mahdollisuutta lähteä Nokialta.

Aamut alkoivat kiroillen ja huonolla fiiliksellä. Työni tuloksista ei kukaan koskaan valittanut, vaikka olin jo burn-outin partaalla. Sitten viimein alkoivat yt:t ja minulle tarjottiin lähtöpakettia.

Toisin kuin edelliset yt:t, nämä olivat reilut. Ne olivat paras koskaan saamani joululahja. Paketti hoiti pois sen tunteen, että olisi tarvetta olla Nokialle katkera. En pidä lähtöpakettia extrajuttuna vaan oikeudenmukaisena korvauksena tehdystä työstä.

Hylkäämisen tunnetta ei tullut missään vaiheessa. Lähtö oli alusta loppuun oma haluni. Töitä olisi ollut tarjolla ja olisin voinut vielä jäädä Nokiaan jos olisin halunnut. Mutta en halunnut. Aikansa kutakin.

En saa mieleeni mitään, mitä Nokiasta kaipaisin, jos ajattelen viimeisiä vuosia talossa. Lounas oli työpäivän kohokohta loppuvuosina.

Naapureilla suru puolestani

Häpeän tunnetta en ole kokenut. Minua ei kiinnosta se, mitä muut ajattelevat. Olen toki huomannut, että Suomessa työ määrittää vahvasti ihmistä. Kun käyn esimerkiksi hieronnassa, niin heti kysytään, että millaista työtä teen tai mitä töihin kuuluu. Ensioletus on tietysti se, että tämän ikäinen ihminen käy töissä. Naapurissa asuva vanhempi pariskunta oli kauhuissaan kun kerroin lähteneeni töistä. Kovasti toivottelivat, että löytyisi uutta työtä. Hätä ja suru puolestani, vaikkei siihen ole tarvetta.

Toivon jatkavani työntekoa vuoden sapatin jälkeen, mutta kevyemmissä merkeissä. Haluan viettää paljon vapaa-aikaa. Haluaisin jatkaa joko samanlaisten työtehtävien parissa tai sitten kokeilla jotain täysin uutta toimialaa.

Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa, tosin ensisijaisesti toimistotyön puolella. En halua enää kovin hektistä työntekoa, vaan haaveeni olisi tehdä kolme-neljä päivää töitä viikossa. Tuntuu kuitenkin siltä, että nykyisin työelämässä on oltava mukana sataprosenttisesti, tai ei ollenkaan. Työelämään tarvittaisiin rakennemuutos: ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus tehdä enemmän osa-aikatyötä.

Kaikki tuttavani paitsi yksi ovat lähteneet Nokialta. Itselläni on päällimmäisenä helpottunut olo. Uskon tulevaisuuteen ja työllistymiseeni. Välillä toki mietin olenko ylioptimistinen. Koen kuitenkin, että minulla on erittäin vahvaa osaamista omalta alaltani ja uskon, että jatkossakin minulle löytyy töitä.