Häpeä

Irtisanomiseen kuuluu tunteiden vuoristorata. Epätoivon ja toiveikkuuden tunteet vaihtelivat monen haastatellun mukaan viikoittain tai jopa päivittäin. Työn menettäminen toi pintaan huolestuneisuuden, katkeruuden ja häpeänkin tunteita.

Häpeä ei kuitenkaan ollut tunteista päällimmäisin. Yllättävän moni kertoi myös helpottuneisuudesta ja siitä, kuinka pois lähteminen oli ainakin jälkikäteen tarkasteltuna oikea ratkaisu.

Monissa aiemmissa irtisanomistutkimuksissa on käynyt ilmi, että irtisanotuksi tulemista pidetään nöyryyttävänä. Työttömäksi jäämistä pidetään merkkinä siitä, ettei ole pärjännyt - osoituksena henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Entiset nokialaiset eivät häpeän tunnetta kuitenkaan korostaneet. Asiasta piti erikseen kysyä.

Massairtisanomiset tekivät asiasta vähemmän henkilökohtaista

Vähäisemmän häpeäntunteen todennäköisin selittäjä lienee irtisanomisten mittakaava ja laajuus. Nokian massairtisanomiset olivat näkyvästi esillä mediassa. Kun saman vuoden aikana irtisanottiin tuhansia, oli ilmeistä, että tässä tapauksessa melkein kuka tahansa – henkilökohtaiseen kyvykkyyteen katsomatta – saattoi saada potkut.

Kevään mittaan totesin, että todella paljon tuttuja irtisanotaan. Hienoja ammattilaisia, joka alueelta. Se oli tärkeätä huomata - Jussi

Kun koko yksikkö tai tiimi lakkautetaan, organisaation koko osan lakkauttaminen toimii jo hyvänä selityksenä itsessään, eikä irtisanominen välttämättä ole niin suuri kolaus itsetunnolle. Jos irtisanomiset ovat omassa yksikössä pienimuotoisempia, oman lähtemisen syy on tärkeää saada tietää:

Toki joitakin häpeän tunteita kuitenkin nousi mieleen:

Olin paikalla, kun uusi organisaatio julkistettiin ilman nimeäni. Mietin, että ajattelevatkohan työtoverini, että olen saanut kenkää. Olisin halunnut nousta seisomaan ja kertoa kaikille, että lähdin vapaaehtoisesti. Siinä kohtaa tunsin häpeää. -Lauri

Kun irtisanottavia on suurempi joukko, vertailukohtana ei enää pidetäkään saman firman muita työntekijöitä vaan työllistä väestöä kokonaisuudessaan, arvioi tutkija Titta Tuohinen. 

Prismassa mummojen kanssa

Tämä ilmeni myös haastatteluista. Liikkuessaan Nokialta lähdön jälkeen kaupungilla keskellä päivää Lauri mietti, mitä hänestä ajatellaan. Siitäkin huolimatta, että hän oli kertonut sosiaalisessa mediassa laajasti poislähdöstään. Myös Jari kertoi samantyyppisistä tunteista:

Varsinaista häpeää en irtisanomisestani tunne, mutta jos vien tytön aamulla päiväkotiin niin en välttämättä mene verkkarit jalassa tyyliin ”Hei, mulla ei oo duunia” - Jari

Ilkka taas nautti tilanteesta käydessään aamulla ”Prismassa ostoksilla yhtä aikaa mummojen kanssa”. Rea oli sitä mieltä, että ”Miksi pitäisi kokea häpeää siitä että joku muu törttöilee?” Irene on samoilla linjoilla Rean kanssa: ”En tunne millään lailla häpeää työttömyydestäni, koska en itse sitä aiheuttanut. Nokian pitäisi tuntea häpeää huonosta bisneksen hoidosta ja tuhansien ihmisten irtisanomisesta”.

Myös helpottuneisuuden tunteita koettiin. Osa koki pois lähtemisen valinnan olleen oikeataan oma.