13 v vuotta Nokialla.
Koulutus: HSO-sihteeri
Tittelit vuosien varrella mm. communications specialist, senior communications specialist
Alkuun tuntui tosi mahtavalta olla töissä Nokialla. Pikkuhiljaa asiat alkoivat kuitenkin muuttua huonompaan suuntaan. Se, joka parhaiten toi itsensä esiin ja osasi nuolla oikeita ihmisiä, sai mielenkiintoisia työtehtäviä, tukea ja etujakin. Saman tiimin jäsenet usutettiin kilpailemaan keskenään. Lopulta olin niin väsynyt, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois.
Aloitin Nokialla 1999. Tuntui, että kaikki oli uutta ja ihmeellistä, erilaista kuin missään aikaisemmassa työpaikassani. Sain kännykän ja kannettavan tietokoneen, mikä oli siihen aikaan uutta. Nokia oli edelläkävijä niin työympäristön, tietotekniikan kuin yrityskulttuurikin suhteen. Koulutuksia oli paljon ja niihin kannustettiin osallistumaan. Opin paljon, myös ottamaan enemmän vastuuta omista töistäni ja päätöksistäni.
Oli mielenkiintoista päästä työskentelemään eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa. Yrityksen kieli oli englanti, mikä sekin tuntui mahtavalta. Vaikka opittavaa oli todella paljon, alkuvuosina en tuntenut stressiä tai ahdistusta, vaan otin ilolla ja innostuneesti vastaan kaiken uuden, minkä opin. Yksikössäni oli hyvä fiilis. Ylitöitä en juuri muista tehneeni.
Puhalsimme yhteiseen hiileen
2000-luvun alussa Nokialla esimiehet olivat motivoituneita ja kiinnostuneita alaisistaan ja tiimeistään. Työkaverit olivat reiluja. Tuntui, että puhallamme yhteen hiileen. Työnantaja ei kytännyt poissaoloja. Jos oli sairas, ilmoitti vain esimiehelle. Asiaa ei vatvottu sen kummemmin.
Myöskin mahdollisuus etätyöhön silloin tällöin oli minusta aivan käsittämätön etu. En huomannut, että kukaan olisi käyttänyt sitä väärin.
Nokia oli huimassa kasvussa ja ihmisiä rekrytoitiin urakalla. Tuntui tosi mahtavalta olla töissä Nokialla. Mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat muuttua huonompaan suuntaan.
2000-luvun alussa perustettiin uusi tiimi, johon siirryin. Vaikka meillä oli kohtuullisen hyvä vetäjä uudessa tiimissä, alku oli järkytys: kuin olisi heitetty pää edellä avantoon. Meitä ei juuri koulutettu. Aloitimme projekteissa työskentelyn kylmiltään.
Uutta oli se, että tein nyt töitä muiden kuin oman organisaation ihmisten kanssa. Usein jäin aika vieraaksi projektitiimille, varsinkin jos tiimipalavereja oli vain kerran viikossa ja projektin ihmiset istuivat Nokian eri toimipisteissä. Toki oman tiimin jäseniltä saattoi kysyä neuvoa, mutta ihmiset alkoivat olla niin kiireisiä, että heillä ei ollut aikaa neuvoa. Tai ehkä he eivät yksinkertaisesti osanneet neuvoa. Alkoi stressaamisen ja ahdistuksen aika.
Päätöksenteko karkasi ulottumattomiin
Nokia oli saavuttamassa markkinajohtajan paikkaa kännykkäbisneksessä mikä alkoi näkyä myös yrityskulttuurissa. Töitä painettiin hiki otsalla, ja joka asiaa varten perustettiin työryhmä. Palavereja järjestettiin niin paljon, etteivät ihmiset ehtineet niihin osallistua. Päätöksenteko tuntui karkaavan jonnekin ulottumattomiin.
Aina ei tiedetty, kuka oli vastuussa mistäkin.
Nokia imi ahneesti itseensä kaiken mahdollisen bullshitin amerikkalaisesta yrityskulttuurista ja jargonista. Johdon viestit työntekijöille strategiasta, visiosta ja missiosta muuttuivat käsittämättömäksi mongerrukseksi. Tämä ei ainakaan parantanut työviihtyvyyttä.
Epävarmuus ja epäselvyys siitä, missä mennään ja minne mennään, kasvoivat. Yt-neuvotteluita alkoi tulla tihenevään tahtiin. Ne vaikuttivat jähmettävästi ilmapiiriin. Ihmiset pysähtyivät odottamaan, mitä tuleman pitää.
Yksien yt-neuvotteluiden yhteydessä huomasimme, että esimiehemme oli syrjäytetty. Vaikka hän olisi halunnutkin meitä tukea, hän ei saanut riittävästi tietoa ja tukea omalta esimieheltään.
Kun oli kokenut useammat yt:t, niihin turtui. Ajatteli, että ihan sama mitä tulee, kunhan tämä odotus päättyisi.
Se oli kylmää kyytiä. Kohtaloni oli siirtyä toiseen tiimiin.
Minulle ei annettu työtehtäviä
Sain jatkaa vanhan projektini loppuun, mutta sen jälkeen esimieheni ei osoittanut minulle uusia tehtäviä, vaan suorastaan eristi minut muusta tiimistä. Muut tiimiläiset siirtyivät Nokia-taloon, minut jätettiin Karaportin toimipisteeseen. Käytännössä minulla ei ollut lainkaan omaa istumapaikkaa, koska jokin uusi tiimi valtasi paikkamme.
En tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä, että tilanne paranisi.
Yritin keskustella esimiehen kanssa. Pääsimme vain yhden kerran saman pöydän ääreen, ja silloin hän syytti minua aloitekyvyttömäksi ihmiseksi, joka ei osaa ottaa vastuuta. Ottaa vastuuta mistä? Eihän minulle annettu mitään tehtäviä! Esimies perui kahdenkeskiset palaverit tai ei vain yksinkertaisesti ilmestynyt paikalle.
Kehityskeskustelussa esimieheni antoi minulle Improvement required -palautteen. Se tarkoittaa Nokia-maailmassa, että en ollut saavuttanut tavoitteitani ja että esimieheni ei ollut minuun tyytyväinen. On myös irtisanomisen peruste. Koin tämän epäoikeudenmukaiseksi kohteluksi ja otin yhteyttä luottamusmieheen. Yritimme sopia asioista. Palaverissa esimies myönsi olleensa kohtuuton, mutta ei lupauksestaan huolimatta korjannut palautetta. Eli esimies valehteli työntekijälle ja luottamusmiehelle päin naamaa, mutta siitä ei koitunut hänelle mitään seuraamuksia.
Olin lähes 50-vuotias ja henkisesti täysin romuna
Viimeistään näistä kokemuksista luottamukseni Nokiaan työnantajana mureni täysin. Olin kuullut jo myös muualta talosta samankaltaisia tarinoita työntekijöiden kohtelusta. Nokia oli muuttunut unelmatyöpaikasta ja painajaiseksi. Miksi en sitten lähtenyt Nokialta? Olin lähes 50-vuotias ja henkisesti täysin romuna. Ei ollut voimia hakea uutta työpaikkaa.
Onneksi saimme pian uuden esimiehen. Hän oli mukava ja reilu tyyppi, ja hänen ansiostaan itseluottamukseni ja vointini parani. Ja kummasti minullekin alkoi löytyä taas töitä. Sitten alkoivat uudet Y-neuvottelut.
Työntekijöille annettiin mahdollisuus ottaa vapaaehtoinen irtisanomispaketti. Harkitsin vakavasti tätä vaihtoehtoa, mutta mieheni vastusti jyrkästi. Perherauhan vuoksi en pakettia ottanut. Olisi pitänyt. Sitten esimieheni otti ja lähti Nokialta. Tiimimme hajosi jälleen. Osa irtisanottiin ja osa lähti omasta aloitteestaan.
Oli markkinoitava itseään
Seuraavat vuodet olivat sekalaisten työtehtävien ja vaihtuvien esimiesten soppa. Kulttuuri muuttui sellaiseksi, jossa se, joka parhaiten toi itsensä esiin ja osasi nuolla oikeita ihmisiä, sai mielenkiintoisia työtehtäviä, tukea ja etujakin. Johtajilla oli selvät suosikit. Mitään yhteishenkeä ei ollut, vaan saman tiimin jäsenet usutettiin kilpailemaan keskenään.
Vähintään kerran vuodessa tiimit sekoitettiin ja esimies vaihtui. Kymmenessä vuodessa työilmapiiri oli muuttunut mukavasta ja kannustavasta oman edun tavoitteluksi. Arvomaailmani tuntui olevan entistä enemmän vastoin Nokian yhä kovenevia arvoja. Aloin olla jaksamisen äärirajoilla.
Itsensä johtaminen oli kova sana. Käytännössä se tarkoitti sitä, että esimiestä ei saanut vaivata millään asialla. Kun meidän pieni tiimimme integroitiin isompaan tiimiin, meitä ei suinkaan perehdytetty tiimin toimintaan, vaan joka asia oli selvitettävä itse.
Työtehtävätkin oli hankittava itse, koska oma esimies oli uusi. Hän ei osannut auttaa, koska ei tiennyt mistään mitään ja painiskeli omien ongelmiensa kanssa. Kun otin asian esiin esimieheni esimiehen kanssa, tämä sanoi tuikeasti, että meidän on markkinoitava itseämme ja osaamistamme tiimin sisällä. Tekemistä on saatava sitä kautta. Ei puhettakaan yhteistyöstä tai siitä että esimiehellä olisi jotenkin asiat hanskassa ja jokin kokonaisuus, jonka hänen tiimiläisensä sitten hoitaisivat.
Koin neljät yt-neuvottelut
Olin lähes 13 vuotta Nokialla töissä ja minulla oli yhtä monta esimiestä. Työviihtyvyys ei mitenkään voinut lisääntyä siitä, että esimies vaihtui melkein vuoden välein ja tiimiläisetkin usein. Oli raskasta aloittaa aina alusta uuden esimiehen kanssa, yrittää vakuuttaa tämä osaamisestaan, koska hehän olivat ne, jotka vaikuttivat tulospalkkioiden maksuun.
Kärsin työuupumuksesta ja olin hakenut vuorotteluvapaata kerätäkseni sitä kautta voimia, mutta HR ei puoltanut vuorotteluvapaatani. Ehdottivat, että ottaisin vuoden palkatonta vapaata.
Olin kaikkiaan neljä kertaa yt:issä. Viimeisten yt-neuvotteluiden kohdalla odotin hartaasti, että saisin paketin ja pääsisin pois. Lomani alkoi heinäkuun puolessa välissä.
Elokuun alussa esimies soitti minulle, että minut tullaan irtisanomaan, jollen itse irtisanoudu. Jos irtisanoudun itse, voin myös hakea irtisanoutumiskorvausta eli pakettia. Se oli viimeinen kerta kun olin puheissa esimieheni kanssa. Ilmoitin hänelle sähköpostitse irtisanoutuvani, ja hoidin koko irtisanoutumisprosessin itsekseni. Esimieheltä ei tullut sen enempää ohjeita kuin muutakaan tukea.
Olin jo niin väsynyt siihen työkulttuuriin, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois. Lokakuussa 2012 sain irtisanomispaketin ja sanoin: Goodbye, forever!
Olen tyytyväinen, että lähdin. Jos olisin jäänyt, olisin romahtanut psyykkisesti ja varmaan fyysisestikin aika pian. Nokia ei ollut ollut enää pitkään aikaan se sama yritys, jossa ihmiset puhalsivat yhteen hiileen ja auttoivat toisiaan. Siitä oli tullut yksittäisten ihmisten taistelutanner, joilta puuttui yhteinen päämäärä. Ihmiset jätettiin surutta tuleen makaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti