Laitoin aamulla itseäni kylppärin peilin edessä työkuntoon ja mieleen tuli ajatus, että ”ne ei tarvitse minua enää”. Suututti, koska tiesin tehneeni hyvää työtä, toisaalta itketti. Tunsin itseni hylätyksi, vähän samaan tapaan kuin ihmissuhteissa. - Heidi
Negatiivisista tunteista kertomisen vähäisyys on itse asiassa melko hämmästyttävää. Olihan Nokia kaikille haastatelluille monivuotinen työpaikka, ja kaikki olivat olleet sitoutuneita Nokiaan.
Oliko kyse onnellisuusmuurista, professori J.P. Roosin havaitsemasta ja nimeämästä ilmiöstä – ihmisten tarpeesta pitää yllä eheää ja menestyvää julkisivua? Vai suostuivatko haastatteluun vain ne, jotka olivat jo päässeet sinuiksi tilanteen kanssa? Ehkä kaikkein katkerimmat eivät edes halunneet tulla puhumaan asiasta?
Jos oletetaan, että haastatellut tunsivat aidosti sitä mitä tunsivat, heidän positiivisuutensa on ristiriidassa työttömyydestä ja työttömiksi jääneiden tunnoista kertovien aiempien tutkimusten kanssa. Niissä työttömyyden seurauksista välittyy melko toivoton kuva. Yleisvaikutelmaa kuvaa hyvin katkelma teoksesta ”Irtisanotut, menetys, muutos ja selviytyminen”:
”Kun työsuhde loppuu odottamatta, muutoksen kielteiset vaikutukset ovat voimakkaat. Michael Argylen mukaan työpaikan menettäminen aiheuttaa sosiaalisen aseman laskun, ajankäyttöongelmia, taloudellisia ongelmia, elämänlaadun heikkenemistä, sosiaalisten suhteiden vähentymistä sekä henkisen hyvinvoinnin ja terveyden huonontumista."
Missä olivat negatiiviset tunteet?
Miksi haastateltujen ex-nokialaisten kertomukset sitten painottuivat toisella tavalla ja näiden työttömiksi jääneiden suhtautuminen omaan tilanteeseensa vaikutti myönteisemmältä kuin mitä aiemmin on tutkimuksissa havaittu?
Haastattelut tehtiin melko pian irtisanomistilanteen jälkeen, joten huoli tulevaisuudesta ei ehkä ollut vielä ehtinyt kasvaa. Joka tapauksessa negatiivisten tunteiden olisi voinut odottaa nousevan puheissa enemmän esille. Miksi näin ei ollut? Tarjolla on monia syitä:
- Irtisanominen ei tullut yllätyksenä. Toistuvat yt-neuvottelut olivat valmistaneet tilanteeseen ja uutiset Nokian alamäestä tekivät tilanteesta irtisanotun kannalta ymmärrettävän.
- Taloudellinen tukipaketti toi turvallisuutta ja antoi aikaa etsiä uutta työpaikkaa tai mahdollisuuden perustaa oma yritys.
- Se, että yhtä aikaa irtisanottiin tuhansia muita, teki irtisanomisesta vähemmän henkilökohtaista. Irtisanottu koki olevansa osa suurempaa ilmiötä.
- Muilta irtisanotuilta saatu henkinen tuki.
- Työnantajan järjestämät työnhakukoulutukset ja henkilökohtainen työnhakuvalmennus auttoi uskomaan omiin mahdollisuuksiin.
- Haastattelija oli tuttu ja tälle oli ehkä vaikeampi avautua vaikeista tunteista.
- Moni oli jo pitkään ollut turhautunut Nokian yrityskulttuuriin.
- Yleinen psykologinen ilmiö: kun ihminen on tehnyt valintansa kahden asian välillä, hän alkaa havaita vain tehtyä päätöstä tukevia asioita. Monella oli viime hetkiin asti vielä mahdollisuus jatkaa Nokialla (ainakin vähän aikaa). Se että haastatellut olivat jättäneet tähän mahdollisuuteen tarttumatta, oli vahvistanut heidän tunnettaan siitä, että lähtö oli oma valinta. Ja jälkikäteen tarkasteltuna valinta alkoi tuntua yhä oikeammalta.
- Vahva ammatillinen identiteetti. Haastatellut ovat korkeasti koulutettuja ja monilla on ammatillisia verkostoja, joihin he kuuluvat. Ne auttavat rakentamaan tulevaisuutta.
- Työssä opitut positiiviset hallintastrategiat ja ongelmanratkaisukeinot. Projektinhallintehtävissä pohditaan päivittäin ongelmanratkaisuja ja vaihtoehtoisia menettelytapoja. Tämä on saattanut vuosien varrella muokata ajattelumalleja ja asennoitumista ja tätä kautta parantaa selviytymisvalmiuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti