10 vuotta Nokialla.
Akateeminen koulutus, insinööri
Tittelit vuosien varrella Service Manager, Product Manager, Program Manager
Lähdön jälkeen vaikeinta on ollut oppia pois suorittamisesta. Opettelen sitä vieläkin. Pikkuhiljaa, ajan kanssa. Lähemmäs 10 vuotta oli sitä höykytystä, joten kyllä se kestää aikansa. Nokiasta jäin kaipaamaan vain lounasta, hyvää joogaryhmää ja meren läheisyyttä. Ihmiset joiden kanssa olin muutenkin tekemisissä, eivät ole kadonneet mihinkään, kun on Facebookit ja LinkedInit.
Olen nyt tutkija, tohtorikoulutettava ja teen töitä projekteissa. Luen paljon, sillä pitää päästä kärryille alan tutkimuksesta. Tällä hetkellä ei ole tietoa, kuinka pitkälle työt jatkuvat, se riippuu rahoittajista. Tilanne stressaa vähemmän kuin Nokialla työskentely. Ei ole ainakaan sellaista täyspäivästä höykytystä niin kuin ennen. Elämänlaatuni on parantunut.
Identiteetin hajottaja
Silloin alkuun kaikki halusivat Nokialle töihin. Itsekin olen saanut Nokialla sellaisia kokemuksia, mitä ei muualla saa.
Nokialaisten arrogantti asenne mustamaalasi vähitellen maineen. En ole ikinä paukutellut henkseleitäni, että olen Nokialla töissä. Se ei ole ollut ikinä mikään identiteetin rakentaja, pikemminkin hajottaja.
Nokiasta puhutaan paljon Taloussanomien, Kauppalehden ja Hesarin sivuilla. Ihmiset, jotka eivät ole edes olleet siellä töissä, töissä, näkevät tilanteen hyvin pintapuolisesti, eikä muuta voi odottaakaan.
En ottanut puheisiin kantaa. Mieluummin olin puhumatta koko firmasta, koska en voinut siellä hyvin. Silloinkaan kun Nokiaa hehkutettiin, en kokenut, että se olisi ollut kovin erikoinen työnantaja.
Vedin läpi hankkeen, joka piti toteuttaa kaikissa Nokian yksiköissä ympäri maailman. Henkiset, taloudelliset ja tekniset paineet olivat valtavat. Töitä tehtiin kärjistäen vuorokausi ympäri.
Miten sä uskallat?
Kun oli pilotti menossa, niin silloin oli niin intensiivistä, että hyvä kun vessassa ehti käydä. Kun tekee intensiivisen työpäivän ja sitten hakee lapset päiväkodista, viettää illan niiden kanssa, ja tämän kaiken tekee 150 lasissa - niin kyllä se syö.
Keskityin pitämään huolta siitä, että nukuin riittävästi, söin terveellisesti ja liikuin. Niillä sain pidettyä itseni elävien kirjoissa.
Kun olin lähdössä talosta, kaikkein pysähdyttävimmät kommentit tulivat muilta nokialaisilta: ”Miten sä uskallat?” oli yleinen kysymys. Sanoin siihen rinta rottingilla, että ”Kyllä, lähden pois”. Ihmettelivät, että ”Vau sä voit tehdä ton!” ja ”Miten sä uskallat?”, ”Oot sä rohkee!” ja ”Onneks olkoon!”
Etenkin äitini oli varsin helpottunut. Hän varmaan näki, että nainen alkoi mennä rikki. Moni kommentoi, että ”Nyt sulla on elämä paremmin.” Kukaan ei ole sanonut että teitpäs tyhmästi. Ei kukaan.
Pelon ilmapiiri
Lähes 10 Nokia-vuoden aikana vahvuuteni hävisivät. Tuntui siltä, että en osaa enää mitään. Lähdön jälkeen piti uudestaan miettiä, mitä oikeastaan osaankaan. Tunne syntyi työkulttuurista, valtavasta stressistä ja suorituspaineesta. Atmosfääri oli sellainen, että ihmiset olivat yhä enemmän ja enemmän lamaannuksissa. Pelon ilmapiiri oli käsin kosketeltava. Se vei kaiken energian.
Pahan olon sai aikaan se systeemi kokonaisuudessaan. Sinne syntyi instituutioita, jotka ruokkivat itseään. Oli niin valtavasti työkaluja ja prosesseja. Ihmisten johtaminenkin meni siihen, että täyteltiin työkaluja ja kuviteltiin, että ihmisiä johdetaan niiden avulla. Puhuminen ja aito välittäminen unohtuivat.
Siellä oli hyviä tyyppejä, jotka saivat jaksamaan, mutta sitten siellä oli myös paskapäitä, jotka tekivät elämän tosi inhottavaksi. Semmoisiakin esimerkkejä oli, että ne mätäpaiseet olivat niin korkealla tasolla, että niillä oli mandaattia laittaa organisaatio uusiksi tai dissata yksi ihminen. Homman mädättivät nämä pelon ruokkijat ja jees-jees-miehet ja – naiset.
Viimeisessä hankkeessani oli aivan loistavan ammattitaitoisia ihmisiä, mutta tosi moni lähti poiskin. Kun tuli uusi organisaatio, niin tuli kiipijöitä, jotka saivat sellaisen tittelin ja roolin, joihin kuuluvia tehtäviä eivät osanneet.
Pirun vaikea päästä pois
Jo edellisten yt-neuvotteluiden aikana kerroin esimiehelleni, että olen kiinnostunut irtisanomispaketista. Minua ei otettu tosissaan, joten elinkautinen jatkui. Mietin paljon, millä pääsisin pois energiaa vievästä työstä. Prosessi kypsyi pikkuhiljaa. Kun tiesin, että yt:t on tulossa, rupesin systemaattisesti puhumaan esimiehelleni, että haluan jatko-opiskelijaksi, pitää sapattivuoden. Tein pientä myyräntyötä. Pyysin entistä esimiestäni juttelemaan potentiaalisten rekrytoijien kanssa, että eivät nimittäisi minua mihinkään rooliin. Tein systemaattisesti töitä, että pääsisin pois.
Täytyy sanoa, että minun oli helppo päästä Nokiaan mutta pirun vaikea päästä pois. Tosin sitä en tiedä, kuinka paljon tästä voidaan laittaa vaikka neljänkympin kriisin piikkiin. Minulle tarjottiin kyllä töitä talon sisällä. Olisin voinut jäädä, jos olisin halunnut. Mutta en halunnut.
Irtisanomispaketti ei vaikuttanut päätöksentekoon. Se vaikutti siihen, että sain myytyä asian omalle aviomiehelleni. On kuitenkin asuntovelkaa, lapset ovat pieniä ja kulut per kuukausi on maksettava.
"Nokia-koulussa" opppimani asiat ovat arvokkaita.
Pääsin tutkimusorganisaatiooon Nokian jälkeen ja tulevaisuudessa toivon jatkavani nykyisessä työssäni. Haluan oppia rakentamaan tieteellisestä ajattelutapaa. Tuntuu, että juopa käytännön ja akateemisen maailman välillä on iso.
Voisin jatkaa nykyisissä tehtävissä eläkkeelle saakka. Täällä voi rakentaa oman aikataulun ja oman kiinnostuksen kohteen. Toki projekti sanelee raamit, mutta täällä voi tehdä tutkimusta vaikka olisi kahdeksankymppinen tai yhdeksänkymppinen. Ikä ei ole rajoite.
Luin jälkikäteen LinkedIn-suosituksiani työkavereiltani. Leijuin niillä monta päivää. Sain positiivista palautetta toki töissäkin, mutta olin niin syvällä siellä jossain, että se ei tuntunut samalta. Kesti kuukausia päästä pois syvyydestä.
"Nokia-koulussa" oppimani asiat ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia, ja saamaani kokemusta voin hyödyntää jatkossa monin tavoin. En ole katunut lähtöäni enkä hakeutumista jatko-opintojen pariin. Asiat loksahtelevat paikoilleen helposti, kun osaa yhdistellä niitä oikealla tavalla. Enää en yritä tunkea hammastahnaa takaisin tuubiin tai antaa ulkoisten odotusten sanella tekojani. Se tuntuu tosi hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti