20 vuotta Nokiassa
Akateeminen koulutus.
Tittelit vuosien varrella: concept owner, specialist
Olen ollut nokialainen henkeen ja vereen, olihan Nokia ensimmäinen työpaikkani. Alkuvuosina skoolattiin kuoharit kun saatiin projekti päätökseen. Olen siis kokenut kaiken firmaan liittyvän glooriankin. Yhtäkkiä huomasin, että 20 vuotta oli mennyt. En saanut lähdettyä, kun siellä oli paljon kavereita. Vähän kuin Nokian kanssa olisin ollut naimisissa.
Ajattelin, että jos sieltä lähden, niin eihän sitten jää muka mitään. Jos joku kysyy, mitä nyt teen, niin sanon, että olen vapaaherrana. Tietyllä tavalla en nyt koe itseäni työttömäksi, vaikka sitä virallisesti olenkin.
Olen freethinker, sitä nimitystä kuulemma käytetään nyt LinkedInissä. En ole vielä laittanut sinne tittelikseni jobseeker. Halusin itselleni tällaisen mietintäajan.
En ole ikinä ennen ollut työtön
Mutta pakko on tunnustaa, että on eri asia olla vuorotteluvapaalla kuin irtisanottuna. Ei ihan pysty lössiksi lyömään. Varmaan kesällä pidän lomaa, en lue työpaikkailmoituksia. Käyn avoimen yliopiston kursseilla ja muissa koulutuksissa, kalenteri on täynnä. Olen käynyt rekrymessuilla mutta toistaiseksi puoliteholla.
Olen ollut niin onnellisessa asemassa, että en ole ikinä ennen ollut työtön. Nyt on vähän totuttelemista siihen, että ei ole aikatauluja. Olenkin laatinut aikatauluja itselleni. Myös yksi kaverini on samassa tilanteessa, joten voimme jutella kursseista ja työnhausta. Jotkut ovat ihmetelleet, että miten saan päiväni kulumaan. Ei ole ollut vaikeuksia, minusta on tullut elämästä nautiskelija. Univaikeudetkin loppuivat, nykyisin nukun kuin tukki.
Käyn päivällä taidenäyttelyissä. Luen lehteä ja syön aamiaista tunnin. Se on toisaalta pelottavaa: toivottavasti en liikaa tähän tykästy. Nokia-maailma oli aika hektistä ja yt:t oli iso stressi.
Olin 99 % nokialainen ja hirveän ylpeä siitä
Kun tulin yksikkööni 1990-luvulla, siellä oli noin 50 ihmistä töissä. Kasvu oli ihan mieletöntä, tuntui siltä, että ainakin 100 ihmistä rekrytoitiin kuukaudessa. Väki oli nuorta, keski-ikä varmaan 25. Zemppi oli mieletön. Käytiin risteilyillä ja vietettiin baari-iltoja kerran kuussa. Olin muuttanut muualta enkä tuntenut ketään, kaikki kaverit oli Nokiassa. Syntyi elinikäisiäkin ystävyyssuhteita. Tehtiin paljon töitä, joskus yötä myöten.
Systeemit olivat niin aataminaikuisia, että tietokoneajojen tekeminen oli hidasta. Kasvu oli ihan mieletöntä, tuntui siltä, että ainakin 100 ihmistä rekrytoitiin kuukaudessa. Väki oli nuorta, keski-ikä varmaan 25. Istuttiin myöhään, luettiin Kauppalehden tietovisoja ja tilattiin pizzaa. Tulee ihan nostalgiset tunteet kun ajattelen sitä.
En asiaa edes tiedostanut, mutta nyt kaikki tulee filminauhana mieleen. Nyt tuntuu siltä, että ne olivat kulta-aikoja. Tai ehkä aika kullannut muistot. Silti, nykyinen touhu jää kauas noiden aikojen yhteishengestä.
Systeemit olivat niin aataminaikuisia, että tietokoneajojen tekeminen oli hidasta. Kasvu oli ihan mieletöntä, tuntui siltä, että ainakin 100 ihmistä rekrytoitiin kuukaudessa. Väki oli nuorta, keski-ikä varmaan 25. Istuttiin myöhään, luettiin Kauppalehden tietovisoja ja tilattiin pizzaa. Tulee ihan nostalgiset tunteet kun ajattelen sitä.
En asiaa edes tiedostanut, mutta nyt kaikki tulee filminauhana mieleen. Nyt tuntuu siltä, että ne olivat kulta-aikoja. Tai ehkä aika kullannut muistot. Silti, nykyinen touhu jää kauas noiden aikojen yhteishengestä.
Päätin että en ala pillittää
En halua enemmän kertoa, mutta minua ei kohdeltu ihan reilusti lähdön yhteydessä. Pidin esimiehelleni kuitenkin pokkaa, en ruvennut pillittämään, kun sain kuulla töiden loppumisesta. Olin vaan olevinani että jaaha. En ole itse ollut monissakaan YT:eissä, mutta tunnelma tuntui koko talossa. Varsinkin viime aikoina se alkoi rassata.
Olin juuri siirtynyt uuteen yksikköön kun omat yt:ni alkoivat. Kaikki olivat siellä todella nuoria, enkä tuntenut oloani kovin kotoisaksi. Esimieskin oli varmaan 10 vuotta nuorempi. Sen takia en ottanut lähtöä kovin raskaasti. Olisin varmaan muutenkin lähtenyt. Tämä tuli siis kuin Manulle illallinen. Muutamia paikkoja talon sisältä hain, mutta ei minua haastatteluun edes kutsuttu. Varmaan johtui iästä.
Kun olin jo päättänyt lähteä, niin minulle tarjottiinkin yhtäkkiä kolmeakin eri paikkaa. Olisin varmaan saanut jonkun niistä, mutta olin henkisesti jo asennoitunut lähtöön. En enää osannut kääntää kelkkaani. Vähän kyllä pelottaa, että mistä löydän töitä. Silloin mietin joka toinen päivä, että uskallanko lähteä. Joka toinen päivä tuntui siltä, että kyllä! Aika paljon luin juttuja ihmisistä jotka ovat tehneet radikaaleja ratkaisuja.
Kun en Nokialla enää viihtynyt, niin päätin hypätä tuntemattomaan. Kun kerroin kavereille, niin moni sanoi, että ”Hyvä! Nyt voit miettiä mitä haluat tehdä”. Kun minulla ei ole lapsia, niin en ole yhtään ollut pois työelämästä. Tämä on vähän kuin vuorottelu- tai sapattivapaa. Vanhemmat voivottelivat vähän, että näinkö sinulle nyt kävi. Sanoin niille, että tämä oli puoliksi oma tahtoni. En ole järkyttynyt.
Suurin osa lähimmistä ystävistäni on Nokialta
Jäin kaipaamaan työtovereitani. Suurin osa lähimmistä ystävistäni oli Nokiassa. Pidän edelleen yhteyttä läheisten Nokia-ystävieni kanssa. Kaipaamaan jäin lähinnä hyvää ruokaa ja vanhoja hyviä aikoja. Työyhteisö oli ihan hyvä, joten kyllä työkavereitakin jäin kaipaamaan.
Kun siskonpoikani kuuli, että lähden, niin hän sanoi, että ”Mä en sitten osta Nokian kännyköitä!” Eli niin mukana. Olin ostanut hänellekin t-paitoja ja muita Nokian mainostavaroita. Tulevaisuudessa haluaisin alkaa tehdä jotain ihan muuta. En ainakaan haluaisi pörssiyhtiöön töihin, mieluummin kolmannen sektorin työpaikkaan. Mutta niitä paikkoja on hirveän vähän.
Toivon saavani syksyn aikana töitä. Olen valmis menemän määräaikaiseen työhön tai johonkin johon ei olisi koulutusta. Uskon löytäväni töitä. Täytyy nyt uskoa itseensä, vaikka aina kuulee varottavia esimerkkejä siitä, kuinka viisikymppiset eivät ole kovaa valuuttaa. Jos en saa täältä töitä niin olen valmis muuttamaan kotiseudulle. Siellä on hyvä työllisyystilanne ja suku asuu siellä. Ensisijaisesti jäisin tänne kuitenkin, jos vaan saan töitä.
Kun siskonpoikani kuuli, että lähden, niin hän sanoi, että ”Mä en sitten osta Nokian kännyköitä!” Eli niin mukana. Olin ostanut hänellekin t-paitoja ja muita Nokian mainostavaroita. Tulevaisuudessa haluaisin alkaa tehdä jotain ihan muuta. En ainakaan haluaisi pörssiyhtiöön töihin, mieluummin kolmannen sektorin työpaikkaan. Mutta niitä paikkoja on hirveän vähän.
Toivon saavani syksyn aikana töitä. Olen valmis menemän määräaikaiseen työhön tai johonkin johon ei olisi koulutusta. Uskon löytäväni töitä. Täytyy nyt uskoa itseensä, vaikka aina kuulee varottavia esimerkkejä siitä, kuinka viisikymppiset eivät ole kovaa valuuttaa. Jos en saa täältä töitä niin olen valmis muuttamaan kotiseudulle. Siellä on hyvä työllisyystilanne ja suku asuu siellä. Ensisijaisesti jäisin tänne kuitenkin, jos vaan saan töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti